Japanilainen pelinkehittäjä Hideo Kojima on vuosien varrella hankkinut itselleen melkoisen maineen. Uransa alkuvaiheista asti Kojima on tehnyt juuri sellaisia pelejä, kuin hän itse on halunnut, joten tuloksena on usein ollut jotain hyvin hämärää. Niinpä eräs suosittu aihe monien pelaajien keskuudessa on vääntää kättä siitä, mikä Kojiman monista peleistä on se hämärin, se oudoin.
Lehmän tavalla ammuvia Metal Geareja täynnnä oleva Metal Gear Solid IV ja Death Strandingia täynnä oleva Death Stranding ovat yleisiä ja helppoja vastauksia, mutta itse nostaisin esiin kolmannen vaihtoehdon, josta moni ei ehkä ole kuullutkaan.
Tämä peli on Game Boy Advancelle julkaistu Boktai: the Sun is in Your Hands, jota voi pelata vain auringonvalossa. Kyllä. Kirjaimellisesti ja fyysisesti.
Boktai on niitä pelejä, joiden kohdalla en voi kuin ihmetellä sitä, että peli on ikinä edes saanut vihreää valoa, saati sitten päätynyt kauppoihin asti. Vain Game Boy Advancelle julkaistu teos nimittäin sisältää fyysisen sensorin, joka mittaa moduulin osuvan auringonvalon määrää. Sensorin, jota ei tietääkseni ikinä käytetty mihinkään muuhun, kuin niihin kahteen Boktai-peliin. On myös syytä mainita, että sensori mittaa ultraviolettisäteilyä, joten esimerkiksi pöytälampun suuntaaminen Game Boyta kohti ei tee mitään. Oikean aallonpituuden ultraviolettilampulla varustettu pöytälamppu toki toimii, mutta sellaisen lampun edessä istuminen ja varsinkin sen suuntaan katselu on pitkän päälle oikeasti vaarallista puuhaa, minkä varmasti moni poloinen joutui aikanaan oppimaan kantapään kautta.
Lue myös: Silent Hill 1:n uusioversio paljastettiin
Tämä sensori tietenkin tarkoitti välittömästi, että pelin kääntäminen muille alustoille tai vaikka vain uudelleenjulkaisu oli hyvin hankalaa puuhaa. Lisäksi Boktain pelaaminen on myös hyvin hankalaa esimerkiksi Game Boy Advancen myöhemmin julkaistulla SP-versiolla, koska sensori ei enää ollut suunnattuna esteettömästi kohti auringonvaloa, vaan jatkuvasti SP:n auki taitettavan yläkannen takana varjossa. Hups.
Kyseessä ei myöskään ole mikään halpa jippo, vaan valosensori on keskeinen osa pelin mekaniikkoja, maailmaa ja tarinaa. Joten pureudutaanpa Boktain ihmeisiin ja toivottavasti vakuutetaan ainakin osa teistä siitä, että Kojiman unohdetulle klassikolle kannattaa antaa tilaisuus.
Boktai sijoittuu fantasiamaailmaan, jossa karmeat epäkuolleet ovat kaapanneet vallan. Ihmiskunnan rippeet piileskelevät kodeissaan, kun vampyyrit ja niiden kätyrit rellestävät, miten haluavat. Ainoa toivo on nuori Django-poika, jolla on hallussaan legendaarinen Gun del Sol, aurinkopyssy. Django on matkalla kostamaan isänsä kuolemaa ja haastamaan kaikkien vampyyrien yliherran, tarkoituksenaan pistää loppu vampyyrien perseilylle.
Lue myös: Tässä ovat seuraavat PS Plus -pelit!
Itse peli on isometrinen hiiviskelypeli — tietenkin, koska Kojima — jossa pelaaja yhdessä apurinaan toimivan, puhuvan auringonkukan, kanssa soluttautuu kerran toisensa jälkeen vampyyrien linnakkeisiin. Siellä pitää hiiviskellä tiensä läpi kätyrijoukkojen, kunnes vihdoin pääsee vampyyrin makuuhuoneeseen. Sitten heitetään ketju kiinni vampyyrin arkkuun ja raahataan paskiainen takaisin linnakkeen läpi, jotta puhuva auringonkukka voi polttaa vampyyrin maagisella valojuntallaan tuhkaksi. Kuinkas muutenkaan, täytyikö tätä itsestäänselvyyttä nyt edes selittää?
Nokkelimmat ehkä arvasivat jo Gun del Solin maininnan jälkeen ainakin yhden tavan, jolla auringonvalo on osa pelimekaniikkaa. Pyssyssä on vain tietty määrä virtaa ja sitä ladataan seisomalla auringonvalossa. Sekä pelissä, että itse fyysisesti. Mitä enemmän valoa sensoriin osuu, sitä nopeammin pyssy latautuu. Mutta vaikutukset eivät rajoitu suinkaan tähän, koska Kojima on hyvä pelisuunnittelija.
Lue myös: Ennätykset paukkuvat – Nintendo Switch 2:ta myytiin 3,5 miljoonaa kappaletta neljässä päivässä
Peli varoittaa jo hyvissä ajoin, että jos Gun del Sol altistuu liian voimakkaalle auringonvalolle, se alkaa ylikuumentua ja lopulta sammuu kokonaan. Tällöin pelaajan täytyy suunnata varjoisaan paikkaan jäähdyttelemään asettaan, ennen kuin pelaamista voi jatkaa. Ja jos ase kuumenee liikaa useita kertoja putkeen, se sammuu niin totaalisesti, että vain yön pimeys voi viilentää sen. Sitten kannattaa pitää taukoa ja jatkaa seuraavana päivänä, kuten puhuva auringonkukka opastaa. Pelin havaitsema säteily vaikuttaa myös pelimaailmaan. Tulipalot leviävät nopeammin ja palavat kuumemmin, jos on aurinkoista. Samaten myöhemmin pelissä nähtävät jäiset tasot ja palikat sulavat sitä nopeammin, mitä aurinkoisemmassa paikassa pelaaja on. Näissä osioissa onkin pakko hakeutua varjoisaan ja viileään paikkaan, jolloin tietenkin myös pelaajan käytössä olevat aseet toimivat huonommin. Pirullista!
Boktai on erinomainen peli. Sen pelisuunnittelu on eleganttia ja monipuolista. Tiimi on onnistunut louhimaan pelin erikoisuudesta vaikka miten paljon hauskoja ideoita ja sitten muuntamaan ne sujuvasti yksinkertaisiksi, mutta monipuolisesti toimiviksi pelimekanismeiksi. Perusjutut oppii nopeasti, mutta sen jälkeen pelaamalla löytää paljon uutta syvyyttä, jota pelin ei tarvinnut selittää: koska se on suunniteltu ja toteutettu niin laadukkaasti, pelaaja luonnostaan päätyy kokeilemaan omia ideoitaan ja saa usein huomata, että ne toimivat mainiosti.
Konamin audiovisuaalinen tiimi on myös vetänyt parastaan. Grafiikka on suurikokoista, sarjakuvamaista ja hyvin animoitua, mikä oli tietenkin Game Boy Advancen pienellä ja runsaasti haamukuvia tuottavalla näytöllä suuri bonus. Heitetään päälle vielä niin hyvä soundtrack, että kuoleman jälkeen minunkin piti jäädä fiilistelemään kuolemamusiikin tahtiin useiksi minuuteiksi, ja ollaan todellisen helmen äärellä. Kojiman pelien tapaan Boktai on myös hauska peli. Mukaan on heitetty paljon pientä huumoria ja viittauksia Kojiman moninaisten kiinnostusten suuntaan, niitä mitenkään sen suuremmin alleviivaamatta. Niinpä todennäköisesti itsekin törmää pelin aikana juttuihin, jotka ovat tuttuja jostain muualta ja pääsee kokemaan niitä “hei, oliko tuo viittaus ammattipainiin?”-hetkiä.
Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että olin itsekin sitä porukkaa, jolta Boktai meni aikanaan ohi. Jotenkin en vain pelannut sitä pelin ollessa tuore, ja jo mainituista syistä sen pelaaminen oli myöhemmin sen verran hankalaa, että puutetta yleissivistyksessä ei tullut paikattua kuin vasta nyt. Nytkin motivaationa toimi Death Stranding 2:n lähestyvä julkaisu ja sen mukanaan tuoma yleinen Kojima-kuume.
Olikin kiva huomata, että myös emulaattoreita tehtailevat kotikoodarit ovat Boktai-faneja, sillä esimerkiksi RetroArch-emulaattorin mGBA-ydin (joka on saatavilla myös itsenäisenä emulaattorina) sisältää tuen valosensorin emuloinnille. Pelaaminen oli hyvin sujuvaa, kun sensorin valoarvoa pystyi kasvattamaan tai laskemaan tilanteen vaatimalla tavalla, mutta eipä se olisi kovin hankalaa myöskään tehdä vaikka Arduinon avulla omaa valosensoria, jolla homman voisi nostaa seuraavalle tasolle.
Olenkin hyvin iloinen siitä, että Boktai tuli nyt viimein koettua, sillä erikoisen pinnan alta paljastui todellinen helmi. Sujuva, oivaltava, viihdyttävä ja totaalisen uniikki peli oli puhdasta Kojimaa parhaimmillaan, ja olisi ansainnut paljon saamaansa suuremman yleisön. Joten hypätkää tekin mukaan, nyt kun kerran Suomessakin sitä alkuperäistä peliä voi jopa pelata parin viikon ajan!
Lue myös: Terminator: Rampage sai minut kirjaimellisesti melkein oksentamaan
Lue myös: GTA IV on valitettavasti nykyään miltei pelikelvoton teos
Miikka Lehtonen