Etsi
Activision on niin innoissaan uudesta Call of Dutysta, että pelin julkaisutraileri päätettiin heittää pihalle jo viikkoja ennen itse julkaisua.
Tuottaja kertoo kehittäjä DICE:n ja pelaajien välisen luottamussuhteen kärsineen Battlefield 4:n julkaisuongelmien vuoksi.
Steamista löytyy nyt virallisesti kaikkien saatavilta musiikkisoitin. Omien biisien kuuntelu onnistuu siis nyt suoraan Steamilla itsellään.
Michael Fassbenderin Assassin's Creed -elokuvaprojektin ensi-ilta tippui toistaiseksi julkaisijan kalenterista.
Kuluttajat saattavat saada Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslasit käsiinsä jo ensi kevään aikana, mikäli uudet tiedot pitävät paikkansa.
Activision hehkuttaa tuoreen Destiny-räiskintäpelin menestystä vain muutamia päiviä pelin julkaisun jälkeen.
Alkuperäinen Bioshock kääntyi kannettavaan muotoon Applen iOS-laitteille.
Destinyn taannoisen betatestin aikaiset hahmot eivät palaakaan pelin julkaisun yhteydessä, Bungie kertoo.
PÄIVITETTY: Uusi traileri lisätty.
Neljä vuotta odotettu Firefall ruuhkauttaa pc:n MMO-tarjontaa vielä heinäkuun aikana.
LittleBigPlanet 3:n luultiin ilmestyvän yksinoikeudella PlayStation 4:lle, mutta uusimman tiedon mukaan myös PS3-pelaajat saavat osansa pelistä.
Watch Dogs on myynyt julkaisussaan enemmän kuin yksikään aiempi Ubisoftin peli ensimmäisenä päivänään.
Joukkorahoitusjättipotin tienannut Star Citizen alkaa pikkuhiljaa löytää tietään tukijoiden käsiin.