Outlast-kauhupelit ovat saamassa elokuva-adaptaation. Videopelien tarinaan on tarttunut esimerkiksi Saw-kauhuhittifranchisesta, Nälkäpeleistä sekä John Wick -elokuvista tunnettu Lionsgate-studio.

Elokuvan käsikirjoitusta lähtee työstämään alkuperäisten videopelienkin käsikirjoittaja J. T. Petty Red Barrels -pelistudiolta. Hänen kynänjälkeään ovat myös Ubisoftin Tom Clancy’s Splinter Cell -videopelit ja onpa hän työskennellyt lisäksi myös James Wanin Malignant-kauhuelokuvan kirjoitustiimissä.

Elokuvan vastaavana tuottajana tulee toimimaan Roy Lee, jolta löytyy myös mukava määrä kauhumeriittejä. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa kauhuelokuvien Se, Barbarian ja Late Night with the Devil parissa.

Adaptaation luvataan koostuvan alkuperäisten pelien avainaspekteista eli vangitsevasta tunnelmasta, kylmäävästä äänisuunnittelusta sekä päättymättömästä piinaavuudesta. Vielä toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, lähteekö elokuva kääntämään videopeleissä jo nähtyjä tarinakaaria suoraan valkokangasmuotoon vai kertooko se mahdollisesti oman tarinansa pelien luoman maailman raameissa.

Outlast ilmestyi vuonna 2013 ja se seuraa freelance-toimittaja Miles Upshuria tämän suunnatessa tutkimaan synkän ja syrjäisen mielisairaalaan sisälleen kätkemiä kauheuksia. Sen jatko-osa Outlast 2 julkaistiin vuonna 2017 ja esiosa The Outlast Trials vuonna 2023.

Kauhufranchisen pariin on löytänyt vuosien varrella jo yli 37 miljoonaa pelaaja ja pelien karmivaan maailmaan voikin suunnata PlayStation 4 ja 5 -konsoleilla, Xbox One ja X/–S Series -konsoleilla, Nintendo Switchillä sekä pc:llä.

Kauhupelit ovat tällä hetkellä suosittuja elokuva-adaptaatioiden lähdemateriaaleja. Esimerkiksi viime vuonna ilmestynyt Five Nights at Freddy’s -elokuva on saamassa kakkososan ja myös Until Dawn -elokuva on saanut jo kuvauksensa purkkiin.

Katso alta kahden ensimmäisen Outlast-videopelin viralliset julkaisutrailerit.

YouTube video

YouTube video

Lähde: Bloody Disgusting