Videopelien lisäksi koronaviruspandemia aiheuttaa myöhästymisiä myös elokuvapuolella. Valtavirrasta poiketen Sonyn pitkään tekeillä ollut Uncharted-elokuvan ensi-iltaa on aikaistettu vuoden 2021 lokakuulta heinäkuun 16. päivään samana vuonna.
Ensi-illan siirto heinäkuulle seurasi useiden muiden Sonyn elokuvien myöhästymistä. Juurikin heinäkuun 16. päivältä pois siirtyi Unchartedin pääroolissakin nähtävän Tom Hollandin tähdittämä Hämähäkkimies-jatko-osa, jonka uusi ensi-ilta on 5. marraskuuta 2021.
Aikaistettu julkaisupäivä antaa toivoa kovia kokeneelle Unchartedille, jonka viimeisimpiin näyttelijäkiinnityksiin kuuluu muun muassa Antonio Banderas. Elokuvan oli määrä aloittaa kuvaukset kevään aikana, mutta koronavirus muutti sen suunnitelmia.
Sony siirsi myös lukuisien muiden elokuvien ensi-iltoja. Muun muassa toisenkin Hämähäkkimies-elokuvan – parhaan animaation Oscarin voittanut Kohti hämähäkkiversumia – jatko-osaa lykättiin vuoden 2022 huhtikuulta aina saman vuoden lokakuulle asti. Uusi ensi-iltapäivä on 7. lokakuuta 2022.
Lähde: Variety