Ubisoft paljastaa tuoreessa blogikirjoituksessaan muokkaavansa tulevan Assassin’s Creed Shadows -osan myötä pelisarjasta tunnettuja parkourmekaniikkoja.
Lue myös: Assassin’s Creed Shadows luo kehittäjänsä mukaan uuden tarinallisen suunnan pelisarjalle
Merkittävänä uudistuksena vain tietyt pinnat peliympäristössä ovat kiivettäviä. Tämä eroaa monista viimeaikaisista Assassin’s Creed -peleistä, joissa on voinut kiivetä lähes kaikkialle.
Muutos johtuu osittain Shadowsiin lisätystä tarttumakoukusta, jonka myötä pelaajien on tarkkailtava aiempaa tarkemmin kiipeämiseen sopivia pintoja.
Pelin ohjaajana toimivan Simon Lemay-Comtoisin mukaan ominaisuus vaati kehitystiimiä suunnittelemaan parkourille mahdolliset reitit aiempaa huolellisemmin.
Lisäksi tiimi on ottanut suunnittelussa huomioon, minne päähahmot Naoe ja Yasuke ”pystyvät menemään ja minne eivät, mikä korostaa kahden eri pelityylin eroja”.
Toisena keskeisenä muutoksena pelisarjan perinteiset kyykky- ja väistöpainikkeet on vaihdettu. Muutos johtuu siitä, että ryömimistoiminto on nyt yhdistetty samaan painikkeeseen kuin kyykistyminen.
Esimerkiksi Xbox-ohjaimella X-painike tekee hahmosta kyykistyneen painiketta napauttamalla, mutta painiketta pohjassa pitämällä hahmo siirtyy ryömimisasentoon.
Väistämisen, kierimisen ja laskeutumisen parkourin aikana voi nyt tehdä B-painikkeella. Lemay-Comtois kertoo uusitun ohjausjärjestelmän tekevän pelaamisesta aiempaa monipuolisempaa ja sulavampaa.
Mukana on lisäksi useita perinteisiä Assassin’s Creed -sarjan -parkourliikkeitä, kuten laskeutumisen aiheuttamaa melua vähentävä kierähdys. Pelaaja voi myös vaihtaa suuntaa reunalta pudottautuessaan. Ominaisuutta esitellään videolla tyylikkäällä volttilaskeutumisella.
Shadowsin toinen päähenkilö Naoe voi myös eliminoida vihollisia ryömiessään. Pelikokemus sisältää myös aiemmista osista tuttuja ominaisuuksia, kuten pehmustavaan heinäkasaan korkealta loikkaamisen.
Assassin’s Creed Shadowsin julkaisua viivästytettiin hiljattain helmikuulta. Odotettu historiallinen toimintaseikkailu on määrä julkaista 20. maaliskuuta 2025 PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle.
Lue myös: Samuraimiekat tuppeen: Assassin’s Creed Shadowsin julkaisu viivästyy jo toistamiseen
Lähde: Eurogamer


