Kaikille peleistä kiinnostuneille avoin ja maksuton pelien kehittämiseen keskittyvä Finnish Game Jam -tapahtuma järjestään kuun viimeisenä viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin 24. – 26. tammikuuta.
Vuodesta 2010 järjestetty Finnish Game Jam pidetään samanaikaisesti Global Game Jam -tapahtuman yhteydessä, joka järjestetään ympäri maailmaa.
Finnish Game Jam -tapahtumassa osallistujat tekevät 48 tunnin aikana peliprototyypin tapahtuman alussa julkistetusta teemasta, joka on yhteinen kansainvälisen Global Game Jamin kanssa.
Pelin toteutustapa on vapaa työkalujen osalta vain luovuuden toimiessa rajana. Tapahtumassa ollaan nähty digitaalisten pelien lisäksi esimerkiksi lauta- ja korttipelejä.
Game Jamiin on mahdollista osallistua valmiiksi kasatun tiimin kanssa tai halutessaan yksin. Tapahtumasta voi saada myös paljon irti muodostamalla tiimin paikan päällä, jolloin on mahdollista tutustua pelialan osaajiin, peliharrastajiin, opiskelijoihin ja innokkaisiin pelaajiin.
Tapahtumassa tapaavat eri luovien alojen osaajat, joiden kiinnostuksena voi olla esimerkiksi pelitaide, musiikki, 3D-mallinnus, ohjelmointi tai pelien tarinankerronta.
Pelinkehitysspurtin päätyttyä teokset julkaistaan pelattavaksi Global Game Jamin nettisivuilla.
Finnish Game Jamiin on mahdollista osallistua ympäri Suomea lukuisissa tapahtumapaikoissa.
Tällä hetkellä vahvistetut tapahtumapaikat ovat:
- FGJ Helsinki Arabia
- FGJ Turku
- FGJ Kuopio
- FGJ Jakobstad
- FGJ Vaasa
- FGJ Porvoo
- FGJ Next Games Helsinki Hybrid (myös etäosallistumismahdollisuus)
- FGJ Kajaani
- FGJ Jyväskylä
- FGJ Veikkaus Helsinki
- FGJ Espoo Game LAB
- FGJ Rovaniemi
- FGJ Pelitalo Sture Hybrid (myös etäosallistumismahdollisuus)
- FGJ Riveria Online
- FGJ Oulu Hybrid (myös etäosallistumismahdollisuus)
- FGJ Kymenlaakso Hybrid (myös etäosallistumismahdollisuus)
- FGJ Tampere
- FGJ Kauhajoki Hybrid (myös etäosallistumismahdollisuus)
Ilmoittautuminen onnistuu valitsemalla itselleen sopivan Finnish Game Jam -tapahtumapaikan ja siirtymällä seuraavaksi valitun paikan Eventbrite-sivulle, josta on mahdollista lunastaa maksuton osallistumislippu, mikäli niitä on jäljellä.
Lisätietoa Finnish Game Jamista ja tapahtumaan osallistumisesta sekä ilmoittautumislinkit löydät täältä.
Sivuilta löytyvät myös linkit Finnish Game Jamin somekanaviin, joista löydät tuoreet päivitykset tapahtumasta.
Edellisvuosien Global Game Jam -tapahtumissa tehtyjä teoksia voit puolestaan pelata täällä.
Lähde: Finnish Game Jam