Silent Hill 2 -uusioversion tekijöiden uutuuskauhusta ensimmäinen pelikuvavideo – tältä näyttää Cronos: The New Dawn

Cronos: The New Dawn -pelikuvatraileri esittelee tieteiskauhun uutta keskeistä mekaniikkaa.

17.4.2025 13:30

Konamille Silent Hill 2:n uusioversion kehittänyt Bloober Team on julkaissut lyhyen silmäyksen seuraavaan – ja täysin omaan – kauhupeliinsä. Puolalaiskehittäjän Cronos: The New Dawn paljastettiin viime lokakuussa, mutta nyt tieteiskauhuun nojaavasta pelistä on julkaistu ensimmäinen pelikuvaakin sisältävä traileri, jonka voi katsastaa uutisen lopusta.

Pelikuvassa esitellään muun muassa Cronosin vihollisten sulautumismekaniikkaa. Vääristyneet Orphan-olennot voivat sulautua kuolleisiin ruumiisiin, mikä tekee niistä aiempaakin vaarallisempia. Näin ollen kukistettujen vihollisten polttaminen on pelissä varsin keskeinen piirre.

Lue myös: Lovecraft-henkinen selviytymiskauhu Stygian: Outer Gods sai varhaisjulkaisunsa

Tarinallisesti peli sijoittuu kahteen aikakauteen, synkkään tuhonjälkeiseen tulevaisuuteen sekä 1980-luvun Puolaan, jonne aikamatkustava Traveller-pelihahmo suuntaa pelastamaan keskeisiä avainhenkilöitä maailmanlopulta.

Bloober Teamin mukaan Cronos: The New Dawn julkaistaan tämän vuoden aikana pc:lle, PS5:lle ja Xbox Series -konsoleille. 

YouTube video

Lähde: Bloober Team

Lue myös: Fokus Media ostaa Pelaaja-lehden liiketoiminnan – huhtikuun Pelaaja nyt kaupoissa