Sony Online Entertainmentin julkaisema Payday: The Heist on saanut uuden ilmaisen päivityksen. Yhteistyönä tehtäviin ryöstökeikkoihin pohjautuva nettimoninpeli sai näin muutamia kulmiaan sileiksi sekä hieman pientä lisäsisältöä.
Itse pelaaminen ja saavuttaminen laajeni uusien maskien sekä kovimmille pelaajille tarkoitetun vaikeustason muodossa. Nimellä Overkill 145+ kulkeva vaikeustaso lisää kenttiin muutaman uuden aseen sekä tuoreita tapahtumia ja tavoitteita.
Jatkossa pelaajat pystyvät myös päättämään, mikäli peleihin pystyy liittymään kesken ryöstökeikkojen. Myös vastaan asettuvien SWAT-joukkojen on luvattu oppineen uusia taktiikoita matkan varrella ja onpa muutamat hahmoanimaatiotkin saaneet uusia muotoja.
Payday: The Heist on saatavilla sekä PlayStation 3:lle että pc:lle.
Lähde: Joystiq