Viime lokakuussa Windowsille saapunut Painkiller-räiskintä Hell & Damnation saadaan myös PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle tänä keväänä. Julkaisija Nordic Gamesin mukaan pelin konsolikäännökset voi napata kauppojen hyllyiltä itselleen huhtikuun 5. päivä.

Pelistä saadaan myyntiin kaksi versiota. Näistä perusversiota myydään 30 eurolla ja Collector’s Editionia 40 eurolla. Ainakin pc:llä erikoisversio kantoi mukanaan valikoiduista kappaleista koostuvan CD:n, kulissien taakse kurkistavan DVD:n, taidekirjan, tarroja, postikortin, tarot-kortin ja asusteen moninpeliin.

Painkiller Hell & Damnation luottaa moderneista räiskinnöistä poiketen enemmän vauhtiin, hieman erikoisempiin aseisiin ja hämmentäviin vihollislaumoihin. Yksinpelin ohella sitä on toki mahdollista pelata myös moninpelin ja yhteistyön merkeissä.

Pelin on kehittänyt Painkillerin alkujaan luoneen People Can Flyn sijaan puolalainen The Farm 51.

Ohessa pc-version traileri.

YouTube video

Linkki pc-traileriin

Lähde: Nordic Games