Bungien eilen illalla paljastamaa Destiny-peliä näyttää olevan turha odottaa tälle vuodelle. Pelisivusto IGN raportoi saaneensa julkaisija Activisionilta tiedotteen, jonka mukaan peli ei kuulu osaksi yhtiön vuotta 2013 koskevia näkymiä ja ettei muunlaisesta ratkaisusta ole edes syytä spekuloida.
Samaisessa tiedotteessa Activisionin kerrotaan tarkentaneen vielä, että peli on tarkoitus nähdä Xbox 360:n ja PlayStation 3:n ohella ”muilla tulevaisuuden pelikonsoleilla”. Ottaen huomioon pelin massiivimoninpelimäisen hengen sekä Bungien ja Activisionin kymmenvuotissopimuksen, ei tämä varmaan yllätä kuitenkaan ketään.
Lisää Destinysta voi lukea muun muassa eilisestä uutisestamme ja sen lähdelinkeistä.
Lähde: IGN