Päättyneellä viikolla saatiin käsitellä jälleen suru-uutisia, mutta peliala jatkoi toki myös normaalia kulkuaan. Tuoreilla julkistuksilla maailman tietoisuuteen tuotiin tällä kertaa sellaisia tapauksia kuin Far Cry 6 ja Lego Nintendo Entertainment System, eivätkä valmistelut uuden sukupolven tulon suhteen ole tietysti nekään päättyneet.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Jarno ”Stakula” Sarkula on kuollut
Musiikko- ja pelialankin vaikuttaja Jarno ”Stakula” Sarkula on kuollut. Monille Sarkula on tullut tunnetuksi varsinkin Alamaailman vasarat -yhteen yhtenä perustajista. Pelien parissa hän ehti vaikuttaa kuitenkin myös isosti.
– Kreivi Stakula oli itselleni eräs myyttisimmistä suomalaisista pelialan hahmoista. Olkoon sinulle maa kevyt… -Sundance Kid
– R.I.P kreivi, katselin nuorena miehenä moontv:tä, videosta muistoja tulvi mieleen..voi niitä hyviä aikoja. -Billet
Xbox Game Pass Ultimate kasvaa syyskuussa Project xCloud -jäsenyydellä
Microsoft vahvisti myös tällä viikolla, että se on päättämässä Xbox One X:n ja Xbox One S All-Digital -mallin tuotannon. Samalla mielenkiintoisesti yhtiö veti saatavilta mahdollisuuden ostaa 12 kuukauden edestä Xbox Liven kulta-aikaa, mikä on käynnistänyt spekulaatiot mahdollisista palvelumuutoksista. uuden sukupolven aikana.
No Man’s Sky lipuu kohti avaruuskauhua uudella ilmaisella sisällöllä – ulkona tänään
Lähteet: Sony lisää PS5:n alustavaa tuotantoa kasvaneen kysynnän vuoksi – saattaa kieliä myös odotettua alhaisemmasta hinnasta
– Itse pidän ulkoasua oikein onnistuneena. Ohjain varsinkin on todella upea, mahdollisesti hienoin mitä olen nähnyt. Harmi vain ettei konsoleiden ensimmäistä versiota kannata ostaa ja pleikkareissa uudempi painos on aina näyttänyt alkuperäistä kehnommalta. -Irezawa
– Hieno juttu jos riittää julkaisupäivänä useammalle halukkaalle. Itse varasin omani ajat sitten, mutta en ole silti ihan varma olinko riittävän ajoissa. -Pupukello
Hitman, Sekiro ja monta muuta – Stadia saa 20 uutta peliä
Myös yksinoikeuspeli Outcasters vahvistui samalla alustalle.
– Listalla ei ole valitettavasti ainuttakaan itseäni kiinnostavaa peliä, mutta on silti hienoa, että pelit tuodaan yhä suuremmalle määrälle pelaajia. -edqe
– Varmaan kivaa pelata Sekiron kaltaista nopeita refleksejä vaativaa peliä viiveisellä striimillä. -vesinokkaeläin
Kulttikehittäjä pahoittelee Deadly Premonition 2:n transhahmon käsittelyä – ”se ei ollut tarkoituksellista”
– Kritisoitu heikosta teknisestä toteutuksesta? Sehän on vain osa perinnettä. -SuperNiiku
Legon ja Nintendon yhteistyö kantaa lisää hedelmää – rakenna oma Nintendo Entertainment System
– Tuolla hinnalla olisivat voineet jo lätkäistä mininessin piirilevyn ja ohjaimen mukaan, olisi saanut ihan toimivan lego nintendon. -peliukko
– Ei toi hinta ole paha verrattuna legojen määräämän. Legot ovat sen verran kestäviä, että kestävät sukupolvelta toiselle. Sikäli, mielellään niistä maksaa. Omat lapsuuden legot on hyvässä tallessa ja kiva kiitä on kasata lasten kanssa. Ihan kehittävää puuhaa legot myös ovat. Niin kauan kuin lapset jaksavat leikkiä niin sitä pitäisi tukea. Ja jos legojen kaasaminen on aikuisellekin mukavaa niin sen parempi. -Paladin777
Ubisoftin moneen kertaan viivästynyt piraattipeli Skull and Bones laitetaan uuteen uskoon
– Pakkoko tästäkin oli tehdä avoimen maailman toimintaroolipeli? Ei ihme ettei valmistu, kun yrittävät saada valtameren kokeisen kartan täyteen mielekästä tekemistä! -Poliisitapaus
Far Cry 6 on nyt virallista – katso Giancarlo Espositon tähdittämä julkistustraileri
– Palaisipa sarja vielä Far Cry 2:den pelimekaanisiin ja temaattisiin tunnelmiin jossa maailma on paskapussien ja röttelöiden täyteinen ikävä, todellisen tuntuinen paikka jossa elämästään saa tapella viimeiseen hikipisaraan. Niin kauan kuin Far Cry 3:sta alkanut itse itsensä pelaava ja genren arkkikliseitä toisintava baby’s first sandbox -meininki jatkuu niin sarjan pelit pysyvät omalla kohdalla hyllyssä -lindario
– Pakko hankkia tämä peli itselle. -Hitman 47
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – PS4:n suuri samuraiseikkailu ja Super Marion uudet litteät haasteet
– Yllätti jotenkin kuinka ”yllättäen” Ghost lopulta tulee ja nyt onkin olo, että ”ai nyt jo!”. Eilen meni The Last of Us Part II läpi, joten hyvin oli Sony laskenut julkaisupäivät kun voisi nyt heti perään ostaa Tsushiman. -zappah
– Ghost of Tsushima menee heti perjantaina pelaukseen ja sitten sunnuntaina illalla ehtii ensimmäisen kerran kunnolla sulkemaan silmät muutamaksi tunniksi. -Pleikkarohmu
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Creaks (PS4, XOne, Switch, Win) \ 22.7.
- Civilization VI – Ethiopia Pack (PS4, XOne, Switch, Win, Mac, Linux) \ 23.7.
- Fae Tactics (Win) \ 31.7.
- Microsoft Flight Simulator (Win) \ 18.8.
- Rogue Legacy 2 (Win) \ 18.8.
- Surgeon Simulator 2 (Win) \ 27.8.
- eFootball PES 2021 (PS5, XOne, Switch) \15.9.
- Watch Dogs: Legion (PS4, XOne, Win) \ 29.10.
- Destiny 2 – Beyond Light (PS4, XOne, Win) \ 10.11.
- Assassin’s Creed Valhalla (PS4, XOne, Win) 17.11.