Seuraava Battlefield-peli on ottanut ison askeleen eteenpäin, pelin testaajat kertovat.
Battlefield Labs -testiohjelman kautta Battlefield 6:tta testaamaan päässeet pelaajat kertovat testiversion saaneen ison päivityksen. Pelin kerrotaan siirtyneen päivityksen myötä esi-alpha -vaiheesta varsinaiseen alpha-testiin. Alpha-testi merkitsee yleisesti ottaen, että pelin ydintoiminnot ovat koossa, vaikka sisältö onkin vielä keskeneräisessä vaiheessa.
Lue myös: Battlefield 6 -videovuoto antaa esimakua pelin kampanjasta
Päivityksen kerrotaan myös lisänneen peliin viitteitä uudesta pelimuodosta. Testaajien jakamien tietojen mukaan tiedostoista on löytynyt viittauksia battle royale -pelitilaan, joka ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ole pelattavissa testiversiossa. Kuvavuotojen kerrotaan kuitenkin paljastavan pelimuodon tarjoavan ainakin nelihenkisten tiimien taisteluita sekä tietenkin varustuksen keräämistä ottelun edetessä.
Insider Gaming -sivuston mukaan Battlefield 6:n battle royale -tilasta on määrä tulla ilmaiseksi pelattava osa tulevasta pelistä. Sivusto kertoo pelimuodon olevan Ripple Effect -studion käsialaa. Vuonna 2013 perustettu studio on osallistunut Battlefield-pelisarjan kehitykseen Battlefield 4:stä lähtien ja se vastasi myös Battlefield 2042:n Portal-pelimuodon kehityksestä.
Lue myös: Switch 2:n julkaisu oli pettymys – pelimyynnit jääneet reilusti alle odotusten
Lue myös: Game of Thrones sovitetaan tosiaikastrategiaksi: tältä näyttää War for Westeros
Lähde: Insider Gaming