Assassin’s Creed Shadowsin kehittäjät ovat keskustelleet keväällä julkaistun pelin ja historiapainotteisen toimintaseikkailusarjan tulevaisuudesta.

Lue myös: Assassin’s Creed Shadows on kerännyt pariinsa hurjan määrän pelaajia – yhtiö juhlistaa saavutusta mielenkiintoisella pelaajastatistiikalla

Lue myös: Ubisoftin toimitusjohtaja kertoo, paljonko Assassin’s Creed Shadowsin tekeminen maksoi – summa selittyy kahden tunnin lopputeksteillä

Osa Assassin’s Creed Shadowsin kehittäjistä vastasi sarjan fanien kysymyksiin Redditissä järjestetyssä Ask Me Anything -keskustelusessiossa.

Ubisoftilla kenttäsuunnittelijana työskentelevä Luc Plante kommentoi session aikana esimerkiksi assassiinien ja temppeliherrojen välistä konfliktia Shadowsin osalta. Kehittäjän mukaan tiimi halusi ensin asettaa päähenkilöt Shadowsin uuteen tapahtumaympäristöön ennen kuin kokonaisuutta laajennettaisiin sarjaa pelanneille tutumpaan juonenkaareen.

Pelaajat voivat odottaa Planten mukaan syvällisempää sukellusta konfliktiin “lähitulevaisuudessa”. Keskustelusessiossa kerrottiin myös, että Shadows saa tulevaisuudessa lisää tarinapäivityksiä, joten konfliktia käsitellään todennäköisesti pelissä lisää.

Plante käsitteli myös Assassin’s Creedin kiistanalaista osa-aluetta, joka koostuu nykypäivään sijoittuvista tarinallisista kohtauksista. Hänen mukaansa nykyaika ei ole Shadowsin keskiössä, mutta osuutta voidaan laajentaa myöhemmin pelaajien palautteen perusteella, mikä todennäköisesti tarkoittaa päivityksiä tai tulevia sarjan osia.

Sessiossa paljastettiin myös, että ”sosiaaliset hiiviskelyominaisuudet”, jotka mahdollistavat pelaajan piiloutumisen ihmisjoukkoon, saattaavat palata tulevaisuudessa sarjaan. Lisäksi keskustelussa mainittiin, että osa seuraavista osista saattaa hyödyntää Assassin’s Creed Shadowsin muuttuvia vuodenaikoja. Ubisoft myös vahvisti jatkavansa Shadowsin päivittämistä.

Lue myös: Assassin’s Creed Shadows laajenee syyskuussa

Lähde: GamesRadar+, Reddit

Lue myös: GTA 6 ei ole ainoa peli, jota Rockstar tällä hetkellä työstää – työpöydällä ”paljon muitakin projekteja”

Lue myös: Pepsi pohtii uuden videopelin luomista – saa yhä muistutuksia PS1-kulttiklassikko Pepsimanista

Lue myös: Capcom herättelee Dino Crisis -brändiä – uusi fanituotesarja myyntiin Japanissa