Ironista. Perinteisesti pelejä yksinkertaistetaan niiden siirtyessä pienemmille konsoleille, mutta Tony Hawk’s Downhill Jamin tapauksessa Wii-versiota on suoraviivaistettu verrattuna viime kuussa arvosteltuun loistavaan DS-versioon. Eniten tämä näkyy ohjauksessa, joka on Wii-version heikko kohta.

Kuten pelin nimestä saattaa päätellä, kyseessä ei ole perinteinen Tony Hawk -peli, jossa lautaillaan avoimissa ympäristöissä haasteita suorittaen. Nyt pelaaja viilettää pitkin alaspäin viettäviä putkimaisia kenttiä, jotka yleensä rakentuvat vuorenrinteeseen. Siinä samalla tehdään temppuja ja yritetään ehtiä ensimmäisten joukossa maaliin.

Pelaaminen tapahtuu Wii-peliohjaimella, jota kallistamalla käännetään skeittaajaa oikealle ja vasemmalle. Ohjaus toimii kohtalaisesti, mutta tiukoissa paikoissa tulee ongelmia. Pahinta on, jos skeittaaja alkaakin tiukan käännöksen tai tempun jälkeen rullata väärään suuntaan. Tällöin skeittaajan kääntäminen takaisin oikeaan suuntaan on kankeaa ja ärsyttävää. Pikkutarkka sihtaaminen esimerkiksi slalomrinkien tai kapeiden tunnelien läpi aiheuttaa tuskaa.

Temppuihin käytetään vain kahta nappia perinteisen neljän sijaan. Grindaaminen ja flipit on sijoitettu samaan nappiin, mikä aiheuttaa harmaita hiuksia. Välillä tuleekin tehtyä flippitemppu, kun pitäisi grindata, ja päinvastoin. Erikoistemppu käynnistetään heiluttamalla peliohjainta, mutta välillä tämä tuntui aiheuttavan turbovauhdin käynnistymisen.

Ohjauksen oikkuihin kuitenkin tottuu, ja loppujen lopuksi Tony Hawk’s Downhill Jam on hyvin viihdyttävä Wii-peli, joka silti on sisällöltään hieman liian yksinkertainen. Vaikka Downhill Jamin tarjonta on nopeasti nähty, se on siitä huolimatta hyvä Wii-julkaisupeli, joka vie Tony Hawk -sarjaa uuteen, paljon mahdollisuuksia tarjoavaan suuntaan.

6/10
Lisää luettavaa