Etsi
Interaktiivinen tarinankerronta on aina tasapainottelua tarinan yhtenäisyyden ja pelaajan valintojen huomioinnin välillä. Harva peli onnistuu siinä niin hyvin kuin The Walking Deadit.
Hyrule Warriors ei ole huono peli, mutta turhan kaavamainen kyllä. Olisin odottanut Zelda-peliltä enemmän innovaatiota.
Viime aikojen indieparhaimmistoon lukeutuva Fez on rautaa myös PlayStationilla.
New ’n’ Tasty on Oddworld-sarjalle oiva tilaisuus kasvattaa fanikuntaansa. Konkareille peli voi jäädä hieman hajuttomaksi.
Rentouttavin taidepeli sitten... ikinä.
Shadowgate on väärällä tavalla vaikea ja hankalasti lähestyttävä peli, joka ei tunnu tajuavan, että pelit ja pelaajat ovat hieman muuttuneet viimeisten 25 vuoden aikana.
Helpolta vaikuttava peli vaatii yllättävän paljon suunnitelmallisuutta.
Aito klassikko entistä kauniimpana. Ei sen enempää, eikä todellakaan vähempää.
Tyylikäs, erikoinen ja ärsyttävä peli olisi ollut ilman hätäpäivitystä täysi susi.
Keskinkertaisella toteutuksella varustettu ja vanhahtava raideräiskintä.
Luultavasti komein peli ikinä, jonka pelillisiin ominaisuuksiin ei ole satsattu läheskään yhtä paljon kuin ulkoasuun.
Laadukkaasti toteutettu, mutta hiukan niukkasisältöinen autosimulaattori, joka loistaa etenkin ajettavuudellaan ja tekoälyllään.
Killer Instinct vaatii taitoa, mutta palkitsee panostamisen moninkertaisesti.