”Tiesitkö?” on Pelaajalehti.comin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.
Kun Famicom julkaistiin Japanissa kesällä 1983, siitä tuli menestys. Se myi reilussa vuodessa päälle pari miljoonaa yksikköä. Menestyksestä rohkaistuneena Nintendo päätti lähteä laajentamaan japanilaisten markkinoiden ulkopuolelle. Yhtiön oli aluksi tarkoitus julkaista konsolinsa Atarin kautta. Sopimus kuitenkin otti ensin takapakkia erimielisyyksien takia ja lopulta kaatui Atarin heikkoon taloudelliseen tilanteeseen. Vuoden 1983 videopelilama oli kurittanut Ataria kovalla kädellä, ja Nintendo päättikin lopulta julkaista konsolin itse.
Koska vain paria vuotta aikaisempi videopeliromahdus oli vielä tuoreessa muistissa niin pelien jälleenmyyjillä kuin pelaajillakin, Nintendo keksi kokeilla vaihtoehtoista lähestymistapaa. Yhtiön logiikka oli, että jos pelikonsolit eivät vetäneet, niin ainakin kotitietokoneiden luulisi kelpaavan. Konsolia täydennettiin näppäimistöllä ja nauha-asemalla – pelaamisen lisäksi käyttäjä voisi muun muassa suunnitella itse omia ohjelmiaan. Laitteelle annettiin nimeksi Advanced Video System. Laite esiteltiin yleisölle ensimmäistä kertaa vuoden 1984 Consumer Electronics Show’ssa.
AVS otettiin messuilla vastaan ristiriitaisin tuntein. Toisaalta siinä oli potkua, toisaalta lisälaitteet nostaisivat masiinan hintaa rutkasti. Lisäksi yhtiön johto oli alkanut epäillä, että mahdollisuus ohjelmoida itse ei ehkä sittenkään viehättäisi amerikkalaislapsia. Masiinaa muuteltiin, sen ulkonäköä fiksailtiin ja näppäimistö ja nauha-asema jätettiin pois, kun taas mukaan tuotiin pelimäisempiä lisälaitteita kuten Robotic Operating Buddy eli R.O.B. Vaikka R.O.B. tarvittiin tiettyjen pelien pelaamiseen, sen pääasiallinen tarkoitus oli viestiä kuluttajalle, että konsoli oli viihdekäyttöön tarkoitettu pelikone. Uudistetun laitteen nimeksi annettiin Nintendo Entertainment System ja se julkaistiin Pohjois-Amerikassa lokakuussa 1985. Muu maailma seurasi perässä vuosien 1986 ja 1987 aikana. Pitkän elinkaarensa aikana konsoli myi maailmanlaajuisesti hiukan yli 61 miljoonaa kappaletta.
Lue lisää:
- GameSpy: How the NES revived an industry and captivated a generation
- Newsroom: The Game System That Almost Wasn’t