Etsi
Toimitusten perusteella Dead Rising 3 on aloittanut Xbox Onella vakaasti. Maailmalla peliä on liikkeellä nyt miljoona kappaletta.
Lightning Returns: Final Fantasy XIII:n testaaminen tulee mahdolliseksi tällä viikolla pelin demon saapuessa latauspalveluihin.
Mitä olisi pelikonsoli ilman Tetristä? Ubisoft varmistaa, että Xbox One ja PlayStation 4 saavat omansa.
Ubisoft on lähtenyt aikaistamaan Rayman Legendsin uusille konsoleille tuloaan tekevän version julkaisua.
Xbox Onen myynti maailmalla näyttää menevän varastojen tahtiin. Nyt kaupattu on kolme miljoonaa konsolia.
Plastic Piranhan modiystävälliseksi kuvailtu Rekoil pääsee näyttämään kyntensä vielä tammikuun aikana.
Vielä viime kesän aikana Microsoftilla pohdittiin, josko levyasema olisi sittenkään oikeanlainen lisäys Xbox Oneen. Huoli varsinkin pelien koosta nosti kuitenkin tuolloin päätään.
PÄIVITETTY: 3DS:n eShop sulkeutuu vielä myös lauantai-iltana 12 tunniksi.
Alennuskampanjat jatkuvat PlayStation Storessa seuraavaksi tammikuuta juhlivalla alella. Luvass apelattavaa niin PS3:lle, Vitalle kuin PSP:llekin. Xboxilla vuorostaan jaossa on ilmaisia susia.
Microsoft kannustaa virtuaalisia eläintarhajohtajia pelaamaan ahkerasti uusinta Zoo Tycoonia lupaamalla hyväntekeväisyyslahjoituksia.
Tsekkiläistä käsialaa oleva Kingdom Come: Deliverance lupaa yrittää tarjota roolipelin, jossa fantasian sijaan luotetaan enemmänkin realistisempaan historiakuvaan.
Microsoft juhlii uuden vuoden lähestymistä alennuskampanjalla, jonka aikana Xbox 360:n kauppapaikalla nähdään päivittäin kourallinen uusia tarjouksia.
Uutisia, kommentteja ja ikuisuusprojekteja viikolta 50.