Etsi
Uutisia, kommentteja ja lainrikkojafloppeja viikolta 1.
Donald Trumpin Twitter-tilillä nähtiin maanantaina peliaiheista materiaali, kun fanitekoinen propagandavideo toi yhteen USA:n presidentinvaaliit ja Mass Effectin. EA ei asiasta oikein vain tykästynyt.
Crytek on julkaissut lausunnon liittyen kovasti puhuttuun taloustilanteeseensa.
Vigil ja Darksiders jäivät kenties rannalle ruikuttamaan tammikuun THQ-huutokaupassa, mutta Crytek voisi olla kiinnostunut sarjasta.
Crytek avaa studion myös Yhdysvaltoihin, jossa johtajan pallille istahtaa Vigil Gamesilta tuttu mies.
Uutisia, kommentteja ja laskeumia viikolta kolme.
Wii U tuotti enemmän liikevaihtoa 41 päivän aikana kuin Wii aikoinaan samassa iässä.
Digitaalisessa muodossa ostettavien pelien suosio on kasvussa Yhdysvalloissa.
Mainoksia ja houkutuksia liittyen presidentinvaaleihin.
Wii U on saamassa tukea vielä myös Capcomilta, vaikka pelitalo onkin ollut suunnitelmistaan varsin hiljaa.
Microsoftin ja Motorolan välinen oikeustapaus saattaa hyvinkin vaikuttaa Xbox 360 -konsolin tulevaisuuteen Yhdysvalloissa. Pahimmassa tapauksessa laite joutuu myynti ja tuontikieltoon.
Oklahoman osavaltiossa Yhdysvalloissa ehdotettu väkivaltapelejä koskeva laki lensi ainakin alustavasti roskakoriin. Alkujaan lain oli määrä tuoda korkeamman ikäluokituksen saaneisiin peleihin ylimääräinen lisävero.
Yhdysvaltojen poliisi on alkanut käyttämään rikostutkinnassa avukseen aina vain enemmän pelikonsoleista saatavaa tietoa. Erityisesti lainvalvojia saattaa kiinnostaa konsoleista löytyvien kovalevyjen sisältö.