Etsi
Joulukuussa ilmestyvä Assassin's Creed -elokuva on saanut ensimmäisen trailerinsa. Kanye Westin kera.
Kolmisen vuotta sitten käynnistynyt kiista Ubisoftin ja Assassin's Creed -suunnittelija Patrice Désiletsin välillä on päättynyt sopuun, jonka suhteen molemmat osapuolet tuntuvat olevan varsin iloisia.
Taktinen räiskintäpeli Rainbow Six Siege saa uutta sisältöä ensi kuun alkupuolella.
Kiinnostaisiko testata taktista räiskintää ilmaiseksi viikonlopun ajan? Ubisoftilla on sinulle hyviä uutisia.
The Divisionin tiistainen 1.1-jättipäivitys ei toiminut suunnitellusti.
Verkkoräiskintöjen suurkuluttajia hellitään tänään urakalla ilmaispäivityksin.
Kehittäjät alkavat jakaa pysyviä pelikieltoja Tom Clancy's The Divisionin pelikokemusta häiritseville huijareille.
Ubisoft on paljastanut uusia yksityiskohtia Tom Clancy's The Divisionin ensimmäisestä Incursion-lisäsisällöstä.
Far Cry Primal saa huhtikuussa uutta ilmaista pelattavaa Ubisoftin päivittäessä peliin tuoreen selviytymistilan.
Ubisoft Singapore on paljastanut johtavansa yhtä emoyhtiönsä suurimmista peliprojekteista.
The Divisionin tuore päivitys rukkailee bugien ohella pelikokemusta.
Australialaispelaaja on saavuttanut ensimmäisenä Tom Clancy's The Divisionin tasokaton melkoisella peliputkellaan.
Ubisoftin The Division -räiskintäpelin ohjaajana toiminut Ryan Barnard työskentelee nykyisin osana IO Interactivea auttaen kehittämään uusinta Hitman-peliä.