Etsi
The Evil Within 2:sta ei ole puhuttu toistaiseksi vielä paljoa, mutta ainakin siitä olisi tarjolla nyt tuore traileri.
The Evil Withinin mahdollisesti viimeinen lisässiältöpaketti lähestyy uusien pelillisten kikkojen kera.
Bethesda houkuttelee pc-pelaajia The Evil Withinin puoleen tuhdilla Steam-demolla ja kaupan päälle annettavalla pelillä.
The Evil Within ja Alien: Isolation ovat loppuvuoden nimekkäimpiä kauhupelejä. Mitä te mahdoittekaan kuitenkaan olla niistä mieltä?
Otimme Gamescom 2014 -messuilla näppituntumaa Shinji Mikamin uuteen selviytymiskauhupeliin, The Evil Withiniin.
Myöhästelemään jo ehtinyt The Evil Within ehtiikin kauppoihin hieman odotettua aikaisemmin.
Shinji Mikamin viimeisin ohjaustyö kantaakin hedelmää vasta halloweenina, sillä The Evil Withinin julkaisua on lykätyy.
Bethesda Softworksin julkaisema The Evil Within -kauhuseikkailu sai uuden trailerin viikonlopun PAX East -tapahtuman alla.
The Evil Withinin julkaisupäivä on lyöty lukkoon. Shinji Mikami näyttää otteitaan seuraavaksi elokuussa.
Shinji Mikamin kauhupeli The Evil Within esittäytyy uudessa trailerissa.
Bethesda on julkistanut virallisesti The Evil Withinin, jota kehittää Shinji Mikamin tuore Tango Gameworks -pelitalo.
Arvostettu pelinkehittäjä Shinji Mikami koukkaa takaisin selviytymiskauhun pariin.
Shinji Mikamin oman Tango Gameworks -studion ensimmäistä peliä saataneen odottaa vielä tovin aikaa.