Etsi
Kotimaisen Trine 3: The Artifacts of Powerin laimea vastaanotto yllätti kehittäjä Frozenbyten.
Menetys on aihe, jonka alankomaalaispeli Fragments of Me ottaa käsittelyynsä. Uutukaisesta on nyt ilmestynyt nähtäville tuore traileri.
Vaha-animaatioilla kyllästetty seikkailupeli Armikrog valmistuu vielä loppukesäksi.
Mustavalkoinen, 30-luvulle sijoittuva ranskalaisseikkailu White Night saapuu maaliskuussa, mikäli joku nyt vain kykenee bongaamaan sen tupakansavun seasta.
Seikkailupeli Life is Strange auttaa vuoden 2015 käyntiin heti tammikuussa.
Game of Thrones -pelin ohella Telltale Games väsää edelleen myös omaa Borderlands-peliä. Nyt siitä olisi katsottavissa uusi traileri.
Sherlock Holmes seikkailee nyt myös konsoleilla.
Syksyllä ilmestynyt Gone Home -seikkailupeli ei riko myyntiennätyksiä, mutta osoittaa, että tarinavetoiselle tutkiskelulle on tilausta.
Joukkorahoittajat pääsevät käsiksi Broken Age -seikkailupelin ensimmäisen osaan huomisesta alkaen, muut saavat odottaa virallista julkaisua.
Mittava videomaistiainen Dreamfall Chaptersista antaa valaisevan kuvan uutukaisen järjestelmistä ja aikomuksista.
The Walking Deadin uuden pelikauden alku on aikalailla selvillä ainakin pc:n ohella. Muut julkaisut ovat siitä tuskin kaukana.