Etsi
Call of Duty: Modern Warfare Remasteredia ei vieläkään voi napata itsenäisesti, mutta maksullista lisäsisältöä siihen kyllä silti ollaan myymässä.
Full Throttle remasterointikäsittelyn kunniaksi Tim Schafer on istunut kameran eteen puhumaan hieman peliklassikkonsa taustoista.
Xbox 360:ltä ja pc:ltä alunperin tuttu sivulta kuvattu selviytymisseikkailu Deadlight saapuu nykyalustoille muutamin pienin ehostuksin. Uusi versio kantaa lisänimeä Director's Cut.
Segan kulttimaineesta nauttiva taktiikkaroolipeli Valkyria Chronicles nähdään PlayStation 4:llä toukokuun puolivälissä.
Day of the Tenctalen legendaariset hetket ovat koettavissa vielä ennen huhtikuuta remasteroidussa kuosissa.
PS3:lla alkujaan tavattu ja siitä myöhemmin pc:lle loikannut Valkyria Chronicles saadaan Euroopassa keväällä vielä myös PlayStation 4:lle. Mutta entäs Valkyria: Azure Revolution?
Deadpool!
Xbox 360:llä aikoinaan kehujen kera vastaanotetusta Shadow Complexista on työstetty remasteroitua versiota, jonka voi jo käydä nappaamassa pc:lle ilmaiseksi.
Kaiken maailman myöhästymisuutisten keskellä Sony on ilmoittanut, että se onkin aikaistamassa Gravity Rush Remasteredin julkaisua.
Pelin remastereille riittää kysyntää
Myös God of War III:n on tullut aika saapua PlayStation 4:lle. Kuvaustiloineen kaikkineen.
Omaa rauhallista tahtiaan kehittynyt République on saapumassa pc:lle viimein Remastered-paketissa.
Quantic Dreamin vuonna 2005 julkaistu murhamysteeripeli Fahrenheit palaa pc:lle paranneltuna versiona jo ensi viikolla.