Etsi
Pokémonin ja McDonald’sin yhteiskampanjan myynnit aiheuttivat Japanissa valtavan ruokahävikin.
Nintendo Direct -tapahtumassa tehtiin paljon uusia julkistuksia.
Hauska lisä Pokémon-pelifranchiseen.
Kaksikko on ollut sarjan keulakuvana sen alusta alkaen.
Biisi julkaistaan vielä myös osana Pokémon-juhla-albumia.
The Pokémon Company on julkistanut työstävänsä uutta Detective Pikachu -peliä.
Detective Pikachu on näyttäytynyt ensimmäisellä yllättävällä trailerilla.
Tällä viikolla pelijulkaisuantiin mahtuu taas monta suurnimeä.
Nintendo julkisti myös toisen Pokémon-sarjan pelin ilmestyvän loppuvuonna sekä emosarjan jatkuvan ensi vuonna.
Pokemon-suunnittelijat paljastivat, että rakastetulla sähköhiirellä oli alkujaan hirviömäisempi puolensa.
Pokémon GOssa on taas uusi legendaarinen hirviö pyydystettävänä. Uusi yhteisöpäivähanke tuo surfaavan Pikachun pian myös peliin.
Uutisia, kommentteja ja kuolleiden paluunousuja viikolta 29.
Japanissa jo oman pelinsäkin saanut rikoksia ratkova pikachu-hahmo on saamassa nyt kokonaan oman elokuvansa.