Etsi
Gran Turismo Sportin julkaisu ei tapahdukaan PS4:llä vielä aivan marraskuussa, vaan peli jäänee ensi vuoteen.
Road Rash -sarjan henkinen seuraaja Road Redemption myöhästyy hieman pelin kehittäjän jouduttua tulvan alle.
No Man's Sky ei tosiaan ehdi pelaajien kätösiin vielä kesäkuuksi. Pelin julkaisu osuu sen sijaan nyt enemmän loppukesän puolelle.
Tuoreiden huhujen mukaan Guerrilla Gamesin futuristinen selviytymisseikkailu Horizon Zero Dawn saattaa lipsahtaa ensi vuoden puolelle.
Uncharted 4:n eheyden takaamiseksi jouduttiin tekemään tiukkoja päätöksiä.
Jo kertaalleen myöhästyneen Scaleboundin kehittäjät vakuuttelevat olevansa täydessä työn touhussa uusin kuvin.
Overkillin The Walking Dead -räiskintä siirtyy vuodella, mutta hyvästä syystä.
Oculus Rift -laseja varten kehitellyt Touch-ohjaimet eivät ehdi mukaan julkaisuun.
HTC:n virtuaalitodellisuustarjonta lykkääntyi ensi keväälle painavista syistä.
Fablen uuden sukupolven debyytti myöhästyy pitkälle ensi vuoteen.
Kuluttajat joutuvat vartomaan vuoroaan Valven ja HTC:n Vive-lasien kanssa vielä muutaman kuukauden.
Rainbow Six Siegen avoin beetatesti tyssäsi palvelinongelmiin alle viikkoa ennen julkaisua.
Uutta Deus Ex -peliä ei kannatakaan odottaa kauppoihin enää helmikuuksi. Eidos Montreal valmistelee tuotostaan nyt loppukesää ajatellen.