Etsi
World of Tanksissa juhlitaan Hollywood-hengessä.
Milla Jovovichin tähdittämää monsterien metsästystä siirretään jo kiireen vilkkaa kotisohvalla nautittavaksi.
Monster Hunter -elokuvan hahmo saapuu ensi viikolla myös tuoreimpaan peliin vierailulle.
Kiinalaisille suunnattu traileri toimii huomattavasti paremmin.
Milla Jovovich räiskii ja huitoo isoja örmyjä vastaan.
Diablos aiheuttaa hämminkiä.
Syyskuulle kaavailtu Monster Hunter -elokuva lykkää ensi-iltaansa.
Resident Evilin huhuillaan suuntaavan Netflixiin.
Ron Perlman ja T. I. Miller liittyvät Monster Hunter -elokuvaan.
Capcomin toimintapelisarja Monster Hunter saapuu valkokankaalle Milla Jovovichin tähdittämänä.
Peleistä valkokankaalle siirtynyt kauhusarja Resident Evil ollaan aikeissa käynnistää elokuvamuodossa kokonaan uusiksi.
Resident Evil -elokuvaohjaaja Paul W.S. Anderson on valmiina hyppäämään seuraavaksi Monster Hunterin maailmaan.
Resident Evil -leffojen virta loppuu.