Etsi
Microsoft on lopettanut yhteistyönsä uutta Phantom Dustia kehittäneen Darkside Game Studiosin kanssa.
Microsoft jatkaa ultimaattisten pelialennusten jakamista Xbox Games Storessa uudella viikon pituisella kampanjalla. Myös Pleikkareilla on alennuksia.
Microsoft suunnittelee kehitystyökalujen avaamista kaikille Xbox One -konsoleille jo tänä vuonna.
PS4 palasi Yhdysvaltain myydyimmäksi konsoliksi joulumarkkinoiden jälkeisellä hiljaisella kaudella.
Xbox One saa odotetun ominaisuuden.
PlayStation 4:llä pyyhkii hyvin. Xbox Onen myyntilukuja ei ole vielä julkaistu, mutta marraskuussa Microsoftin konsoli ylitti 10 miljoonan rajapyykin.
Xboxit kävivät kaupaksi joulun tienoilla, vaikka myynnit laskivatkin edellisvuodesta.
Uudet hahmot jatkavat vyörymistä Xbox Onen Killer Instinctiin. Kuun lopulla pelin valtaa osittain bonushahmo Omen ja joskus hänen jälkeensä on järkälemäisen Golemin vuoro.
Microsoftin Xbox One -konsolilla ei mene ollenkaan vahvasti Japanin markkinoilla.
Windows 10 sisältää joukon Xbox-ominaisuuksia. Se on myös mahdollista saada ilmaiseksi, mikäli hallusta löytyy jo Windows 7 tai Windows 8.1.
Tuleva Windows 10 -käyttöjärjestelmä mahdollistaa pelialustojen välisen yhteispelin.
Microsoftin uusi Windows 10 -tuote on "hologrammeja" silmien eteen heijastava HoloLens-tietokone.
Xbox- ja pc-tasoloikka Ori and the Blind Forestin odottelua on jäljellä vajaat kaksi kuukautta.