Etsi
Destinyn pelihahmoilla voi mellastaa myös tulevissa jatko-osissa.
Destinyn ensimmäinen lisäpaketti The Dark Below jumittaa pelin.
Uutisia, kommentteja ja MMO-vuohia viikolta 47.
The Dark Below -introvideo antaa johdatuksen Destinyn ensimmäisen laajennuksen tarinaan.
Destiny on jakanut kovasti mielipiteitä, mutta nyt onneksi peliä voi testata ilmaiseksi ennakkoon kokeiluversion voimin.
Bungie valmistautuu Destinyn uuden laajennuksen tuloon reilun kahden gigatavun kokoisella päivityksellä, joka tuo toki mukanaan esimerkiksi myös aiempaa monipuolisemman ääni-chatin.
Destinyn käyttäjätilimäärä hipoo kymmenen miljoonan rajaa pelin lähestyessä kahden kuukauden ikää. Jonkinlainen jatko-osa onkin jo kehitteillä.
Destinyn on aika laajentua joulukuun alussa The Dark Below -lisäsisällöllä. Mukaan saadaan niin uusia tehtäviä kuin lisävarusteita.
Sony kertoo Destinyn olleen melkolailla suosittu peli digitaalisella kauppapaikallaan.
Destinyn uusi pikapäivitys säätää aseiden tasapainoa ja korjaa Vault of Glassia helpottavia bugeja.
Destinyssa viettävät päivittäin aikaansa yli kolme miljoonaa pelaajaa, Bungie raportoi. Pelaajien päivittäiset räiskintäannokset eivät myöskään ole aivan siitä pienimmästä päästä.
Destinystä saa revittyä paljon hupia irti, mutta kaikille se ei varmasti luonteensa ja tarinasisällön puutteiden vuoksi sovi.
Destinyn äskettäin paljastunut lisäsisältö ei ole mukana pelilevyllä, Bungie vakuuttelee.