Etsi
Dead Island -selviytymissarjan tulevaisuudesta saatiin vahva vihje.
Hieman erilainen uutuuspelin promokampanja.
Pitkään odotettu zombipeli uudelleenpaljastettiin.
Dead Island 2:n viiden vuoden takainen kehitysversio kiertää netissä.
Dead Island 2 julkaistaan vielä aikanaan, julkaisija vakuuttaa.
Dead Island 2:n kehittäjä on mennyt vaihtoon jo toistamiseen.
Kehittäjät paljastavat Dead Island 2:n kehityksen olevan edelleen raiteilla.
Zombeja ja tornipuolustusta tarjoava Dead Island: Survivors on julkaistu.
Konkareita pursuavan Reikon Games -studion debyyttipeli Ruiner on päivätty syyskuun loppuun.
Kesällä räiskintään kyberpunkin hengessä, kun Ruiner saapuu pc:n ohella myös Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.
Alkavan viikon pelitarjonta koostuu tällä kertaa muun muassa The Witcher 3:n uudesta jättilaajennuksesta, vaikka toki myös vaarallista golfiakin päästään vielä kyllä sitäkin pelaamaan.
Nykysukupolven konsoleille saapuvasta Dead Island Definitive Collection -kokoelmapaketista on saatu uusia otoksia.
Dead Island 2:ta kehitetään nyt kokonaan uuden kehittäjän alla. Tiedossa ei vielä vain ole, onko uusi kehittäjä tuonut mukanaan jonkinlaisia muutoksia itse peliin.