Etsi
Muutoksen tuulet puhaltavat.
Uutisia, kommentteja ja lisämyöhästelyjä viikolta 4.
Nioh 2:ta kelpaa kokeilla vielä tämän vuoden aikana. Nyt tarjolla on lisää pelikuvaa.
The Division 2:n seinämaalauksesta löytyi huomiota herättänyt yksityiskohta, joka on sittemmin siivottu pois.
Valven Dota 2 -turnaus The International saavuttaa päätapahtumavaiheensa. Tänä vuonna palkintopotti on peräti 18 miljoonaa dollaria,
Pitkällisen odotuksen jälkeen Telltale Games on vihdoin jatkamassa Borderlands-.seikkailuaan.
Darksiders 2:n remasterointi ainakin PlayStation 4:ää varten näyttää olevan työn alla.
Anthony Burchin taival Gearboxilla päättyy ainakin toistaiseksi miehen rynnätessä kirjoittamaan televisiosarjaa.
Saksalainen strategiaroolipeluu jatkuu heti alkuvuodesta Blackguards 2:n saapuessa pc:lle.
Dark Souls 2 saapuu uudelle konsolisukupolvelle.
Legend of Grimrockin peluu tulee vielä onnistumaan myös iPadilla, kuten pari vuotta sitten lupailtiin. Grimrock 2 on vuorostaan nyt beetassa.
Suurempien tornipuolutusnimikkeiden joukkoon lukeutuva Defense Grid tekee paluun vielä syksyllä niin uusilla konsoleilla kuin pc:lläkin.
Ensimmäinen pätkä pelikuvaa on julkaistu Dead Island 2:sta. Ja vertahan siinä piisaa.