Etsi
Tovin verran sitä saatiin odottaa, mutta maaliskuun alkupuoliskolla The Evil Withninin ensimmäinen varsinainen lisäsisältöseikkailu saadaan vihdoin kehiin.
Velocity 2X saadaan vielä Xbox Onelle ja pc:lle Sierran avustamana.
Pelaajalehti.comin uusin kaikille luettavissa oleva peliarvostelu on Lucius II.
Hotline Miami 2 julkaistaan kuin julkaistaankin maaliskuussa.
Square Enix on vahvistanut tuovansa PlayStation 4:n Dragon Quest Heroesin länteen.
Kehitysasteelle jäänyttä Sonic X-tremeä pääsee pelaamaan 20 vuoden odotuksen jälkeen.
Lords of the Fallenin lisäsisältö vie miekkahippasille kirjastoon. Miten nopeasti laina-aika umpeutuu?
Batman: Arkham Knightin ohjaaja kertoo edeltäjiään korkeamman ikärajan saaneen pelin ansainneen luokituksen kypsillä teemoillaan, ei ylimääräisellä hurmeella tai kiroilulla.
Redlynxin Trials Fusion on saanut toiseksi viimeisimmän lisäsisältöpakettinsa, jossa kaahataan värikkääseen tulevaisuuteen.
Ylihuomenna kauppoihin saapuvasta Dying Lightista julkaistaan 250 000 punnan hintainen keräilyversio.
Grand Theft Auto V ei ehdikään pc:lle vielä maaliskuussa. Heist-tehtävät ovat sentään saaneet nyt julkaisupäivän.
Rock Band ei ole ainut musiikkipelisarja, jonka paluusta huhuillaan. Myös Activisionilla näyttää olevan valmisteilla uusi Guitar Hero.
Sonic boomeja kuin karkkeja viskoja Charlie Nash on päässyt jälleen parrasvaloihin uudella Street Fighter V -trailerilla. Samalla Capcom on julkistanut Street Fighter V -beetaohjelman.