Etsi
Virtuaalitodellisuus tulee. Katso linkin takaa Oculus Riftin virallinen E3 2015 -lehdistötilaisuus, joka käynnistyy kello 20:00.
Xbox Onen kesän messutarjonta kuohuu yli äyräidensä.
Goottihenkinen toimintaroolipeli Bloodstained: Ritual of the Night on maailman joukkorahoitetun peli.
Uusi Street Fighter V -video on saapunut selventämään, minkälaisilla uusilla järjestelmille katutappeluita boostaillaan tällä kertaa.
Oculus piti torstaina lehdistötilaisuuden, jossa se sekä esitteli sekä oman virtuaalitodellisuusohjaimensa että myös tulevia virtuaalitodellisuuspelejä.
Viiden vuoden odottelun jälkeen Super Meat Boy käännetään vihdoin PlayStationeille.
Kovasti kehuja kerännyt Brothers: A Tale of Two Sons suuntaa vielä niin uusimmille konsoleille kuin myös mobiililaitteillekin.
Humble Bundle on viikon ajaksi koonnut yhteen All-Stars-paketin menneiden vuosien Humble Indie Bundle -paketeissa mukana olleista peleistä.
Uutta Tales from the Borderlands -episodia on saatu odottaa taas tovi, mutta lupauksien mukaan se saapuu vielä kesäkuun aikana.
Everybody's Gone to the Rapture tuo maailmanloppunsa PlayStation 4:lle elokuun alkupuoliskolla.
Driveclubin ilmaisen PS Plus -version julkaisu lähestyy hitaasti, mutta varmasti.
Hyrulen ongelmia ratkotaan silmittömällä väkivallalla pian myös taskukoossa.
Lokakuussa ilmestyvä Halo 5: Guardians jakaa moninpeli-iloa ilmaiseksi.