Mainos: Bergsala

Jo vuonna 2022 alun perin pelikansaa ihastuttanut Kirby and the Forgotten Land on saanut uuden päivityspaketin, joka tuo pelin koko komeudessaan Nintendo Switch 2 -konsolille. Teknisten päivityksien lisäksi pelin mukana tulee nyt kokonainen laajennus, Star-Crossed World, jossa pääpelistä tutut kartat saavat aivan uusia puolia.

Kirby and the Forgotten Landissa Kirby saapuu vieraaseen maailmaan ja havaitsee, että Beast Pack -niminen pahisryhmittymä on kaapannut useita Waddle Dee -otuksia häkkeihin. Pelastaakseen ystävänsä Kirby lyöttäytyy yhteen uteliaan Elfilinin kanssa ja aloittaa pelastusretken halki uuden maailman.

Erilaisista teemojen perusteella yhdistyvistä tasokokonaisuuksista koostuva peli on riemukas 3D-tasohyppely, joka istuu monenlaisen pelaajan makuun. Lapset löytävät pelistä varmasti hauskoja puolia jo sen silkan humoristisuuden vuoksi, kun taas tarkemmin pelimekaniikkoihin tarttuvat pelaajat pääsevät nauttimaan tarkasta ohjauksesta ja korkealentoisesta tasosuunnittelusta.

Pelin Nintendo Switch 2 -version erikoisuuksiin kuuluu paranneltu graafinen ulkoasu sekä peräti tuplattu ruudunpäivitysnopeus. Kyseessä on ehdottomasti pelin kaikkien aikojen parhain versio, sillä paranneltu suorituskyky parantaa pelikokemusta merkittävästi. Peli tavoittelee nyt 1440p-resoluutiota telakassa pelattuna, eli kokemus on myös aidosti terävämpi.

Uuden sukupolven version uudistukset eivät rajoitu silkkoihin teknisiin parannuksiin, vaan pelistä löytyy myös kolme uutta Mouthful Mode -muotoa, jotka mahdollistavat niin korkealle pomppimisen kuin seinillä kiipeilemisen.

Kuten aiemmin mainittu, kuuluu pakettiin myös uusi Star-Crossed World -laajennus. Meteoriitin arvoituksellinen voima on muovannut pelin maailmaa ja muuttanut tutut seudut uusiksi Starry Stages -kentiksi, joissa pelaajat pääsevät muun muassa kiipeilemään rakennuksiin, sukeltamaan merenpohjaan, luomaan reittejä tyhjästä.

Meteoriitin jäljiltä on tietysti avautunut myös paikkoja, joihin ei ennen ollut pääsyä. Muutoksilla on kuitenkin hintansa, sillä Beast Pack on entistäkin voimakkaampi, ja vanhat viholliset voivat muuntua uusiin muotoihin. Tuttujen uhkien lisäksi vastassa on myös täysin uusia vastustajia.

Mikäli omistat jo Kirby and the Forgotten Land -pelin Nintendo Switchille, voit päivittää pelin suoraan Nintendo eShopista ostamalla pelin päivityspaketin ja täten nauttia uusista ominaisuuksista edulliseen hintaan. Tarjolla on tietysti myös perinteikäs fyysinen versio, jonka voit hankkia näppärästi täältä.