Gamescom mennä humpsahti viime viikolla ja heitti tiskiin joukon julkistuksia niin julkaisupäiviä kuin ihan uusia pelejäkin myöten. Aivan pelkästä saksalaismessuilusta viime päivät eivät kuitenkaan koostuneet, sillä yhtälailla Kanadassa pelattiin Dota 2:n viimeisin suurturnaus ja samalla World of Warcraft osoitti, ettei sen päivät ole todellakaan vielä luetut.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Suomalaiset nousivat taas menestykseen Dotan 2:n ennätyksellisillä suurareenoilla – kaksi uutta sankaria paljastui myös peliin
– Suomi on alkanut kivasti nousemaan e-urheilussa maailmankartalle. -taistelujake
– Huikee reissu OG:lta, jos yhtään seurannut joukkuetta ennen TI:ta. -markusbob
World of Warcraft maistuu yhä pelaajille – Battle for Azeroth teki myyntiennätyksen
– Yllättävää että pelin suosio on vielä noinkin korkealla…. erittäin uskollinen fanikunta WoWilla edelleen tuntuu olevan, sillä en vain näe että peli enää tuossa iässä pystyisi hirveästi uusia pelaajia enää houkuttelemaan. -Balnazzard
– Hienoa. Todella monet MMO-pelit kokeneena voin sanoa, että ei mikään ihme. Heittämällä paras lajissaan isolla marginaalilla plus viehättää pelaajia, jotka ei edes mitään muuta pelaa. Vähän kun MMO-pelien GTA. -snaketus
Reigns: Game of Thrones tekee HBO:n televisiojättiläisestä oikean valtaistuinpelin
– Ensimmäiset kaksi osaa ovat niitä harvoja mobiilipelejä, joita olen jaksanut pelata useammin kuin kerran. Täytyy varmaan tämä GoT teemainenkin sitten ostaa aikanaan. -Markka1
– Edelleen tuo alkuperäinen on mysteeri ja edennyt vain kymmenvuotiaaksi. Ainoa peli jonka olen puhelimeen ostanut. -ValHe
Windows-pelit saapuvat Linuxille Steam Playn uudella betaversiolla
– Ensimmäisenä uutisen luettua tuli mieleen, kuinka oletin steamin linux version olevan julkaisussa tätä: natiivit pelit pyörisivät natiivisti ja loput pystyisi lataamaan mutta pelaaminen vaatisi wineä, yms. mutta näemmä tähän asti pitänyt pyörittää kahta versiota steamistä jos halunnut windows only pelejä pelata. -Marioysikax
– Ennen piti winen kanssa tehdä temppu jos toinenkin, mutta tämän Protonin kanssa riittää että asentaa pelin steamista ja painaa Play. Thanks Gaben! -MacGyver69
Nvidia paljasti uudet pelinäytönohjaimet – tällaiset ovat RTX 2070- ja RTX 2080 -kortit
Lue myös: Nvidia: RTX 2080 on puolet tehokkaampi kuin GTX 1080
– Nyt ray tracingin myötä avaruusmariinin kaljukin varmaan kiiltää kuin tuliterän Ferrarin konepelti, mutta siitä se arki taas aikanaan koittaa ja RT:kin löytää paikkansa muiden grafiikkaominaisuuksien täydentävänä osana, eikä päätähtenä. Jollain tylsiä numeroarvoja konkreettisemmallahan niitä uusi kortteja toki pitää markkinoida ja joku uusi säihkyvä (kirjaimellisesti) silmäkarkki tehoaa aina. -Haerski
– Oikeat testit sitten kertovat totuuden. Keskimäärin 50% nopeusero edelliseen sukupolveen olisi jo aika merkittävä, joten vähän epäilen, että Nvidiasta riippumattomat testit antaisivat kortista ihan noin ruusuista kuvaa. -Boblick
Ubisoft: Ei uutta Assassin’s Creedia vuonna 2019
– Pelkästään hyvä uutinen omasta mielestäni. Vielä kun oppisivat codit ym. tekemään tällä kaavalla. -BrenkQ
– Varmaan tulee joku remasteri. Tuo AC3 remasteri olisi kyllä hyvä. Toivottavasti tulee myös Watch Dogs 3 joka sijoittuu Lontooseen ja vaikka uusi Splinter Cell mistä on huhuttu pitkään. –Galactus
Muistatko vielä Desperadosin? Villin lännen taktikointisarja saa jatkoa
– Muistanhan minä, en tosin osannut toivoa jatkoa tälle helldoradon jälkeen. Ehdottomasti menee ostoon jos todella tulee. -Stan
– Itsekin muistan ensin pelanneeni juuri tuota muropaketin kylkiäistä, jonka jälkeen intouduin lainaamaan kokonaisen pelin kaverilta. Siitä jäikin hienot muistot. Ensimmäinen Desperados on täyttä timanttia. -Scion
Until Dawn -kehittäjä paljastivat uuden kokonaisen kauhupelien sarjan – tällainen on The Dark Pictures Anthology
– Helvetin positiivinen juttu että Supermassive Gamesin pelit tulevat jatkossa myös PC:lle ja Xboxille. Aivan varmana menee jokainen ostoon. -Augustus
– Nimen perusteella arvelin että tämä ois saanu innoituksensa mystisen ourang medanin tapauksesta. -Peluri83
Tuhoisia pyörremyrskyjä, toisia pelaajia ja roppakaupalla räjähdyksiä – Housemarquen Stormdivers näyttäytyy kunnolla uudella trailerilla
– Voi ei, toivottavasti Stormdivers ei ole Housemarquen loppu kun se floppaa. Kaikki arcade pelit mitä ennen tuli olivat aina oman luokan priimaa. -ZackWii
– Aika jäätävää. Tullut tässä viimeaikoina upotettua tuntikaupalla aikaa Housemarquen timanttisiin arcade shoottereihin, jotka ovat kategoriansa huippuja. Sääli nähdä Housemarquen siirtyvän taloudellisten paineiden alla kaikista geneerisimpään ja ennalta-arvattavimpaan suuntaan. -Megaman
Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – Shenmue on täällä taas ja niin on myös F1-sirkus
– Guacamelee 2 tuli puskista koska en tajunnut että se tulisi jo nyt. Pitää vakavasti harkita kun saa tämän hetken pelit vähän valmiimmiksi. -zappah
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Call of Duty: WWII – Shadow War (PS4 | XOne, Win) \ 28.8. | ~ syys-lokakuun vaihde
- PlayerUnknown’s Battlegrounds (XOne) \ 4.9.
- Tekken 7 – Lei & Anna (PS4, XOne, Win) \ 6.9.
- Space Hulk: Tactics (PS4, XOne, Win) \ 9.10.
- MapleStory 2 (Win) \ 10.10.
- The Settlers History Collection (Win) \ 15.11.
- Underworld Ascendant (Win, Mac, Linux) \ 15.11.
- Mutant Year Zero: Road to Eden (PS4, XOne, Win) \ 4.12.
- Ace Combat 7: Skies Unknown (PS4, XOne | Win) \ 18.1.2019 | 1.2.2019
- Trials Rising (PS4, XOne, Switch, Win) \ 12.2.2019
- Devil May Cry 5 (PS4, XOne, Win) \ 8.3.2019
- Sekiro: Shadows Die Twice (PS4, XOne, Win) \ 22.3.2019
- Shenmue III (PS4, Win) \ 27.8.2019