Wii U:n tuhti ensimmäisen päivän järjestelmäpäivitys kummittelee konsolin ostajia vielä ainakin vuoden 2013 alkuun saakka. Gamasutralle antamassaan haastattelussa Nintendon amerikkalaissiiven pomo Reggie Fils-Aime kertoi, että päivitys tulee löytymään myytävistä konsoleista valmiina vasta laitteen oltua kaupoissa muutaman kuukauden.

Parhaillaan Wii U:n nettiominaisuuksiin ei ole tarjolla pääsyä ennen kuin konsoliinsa lataa kyseisen erillisen päivityksen. Ratkaisu ei sellaisenaan ole ihmeellinen, mutta päivitysprosessin kuluttajalta viemä aika on sen sijaan aiheuttanut joillekin harmaita hiuksia. Joillain internetyhteyksillä päivittäminen on voinut nimittäin viedä reilusti yli tunninkin.

Mittavaa päivitystä on perusteltu sillä, että Nintendo halusi tuoda julkaisuun parhaan mahdollisen tuotteen saataville. Näin ollen pelijätti halusi työskennellä kiivaasti konsolin parissa viimeiseen hetkeen asti, minkä heti julkaisupäivänä julkaistu jämerä päivitys teki mahdolliseksi.

Lähde: Gamasutra