Viikolla 30 oli aika kohdata jälleen yksi niistä hetkistä, jolloin Microsoft päätyi selventämään keskusteluja herättäneitä Xbox One -suunnitelmiaan. Hieman yllättäen ohjelmistojätti ilmoittikin tällä kertaa, että toisin kuin se antoi aikoinaan ymmärtää, vaikuttaisi sen tuleva konsoli sittenkin jopa huomioivan varsin mielenkiintoisella tavalla myös indiepeliyhteisön.

Varsin suuria uutisia viikolla pudotti tietysti myös Activision Blizzard, joka jo tovin ostokiertelyjen jälkeen päätyi maksamaan itsensä vapaaksi ranskalaisyhtiö Vivendista. Kaupoissa liikkuikin lopulta jopa miljardeja dollareita, mutta ulkoisesti pelaajat tuskin huomaavat ainakaan vielä erityisiä eroja pelitalon toiminnassa.

Lyhyen tauon jälkeen myös Pelaajalehti.comin blogeissa oli eloa tällä viikolla Janne Pyykkösen lähdettyä pohtimaan The Last of Usin loppua. PelaajaHD-kanavallakin intoiltiin jälleen, joskin tällä kertaa pöytäroolipelin merkeissä.


Vain neljännes Android-konsoli Ouyan omistajista on ostanut laitteelleen pelin

Joukkorahoitettu Ouya-konsoli julkaistiin virallisesti noin kuukausi sitten muutamilla markkina-alueilla. Laitteen kerryttäessä ikää ensimmäisiä pelimyyntilukuja onkin nyt alkanut ilmaantua julkisuuteen, ja raporttien perusteella tällä hetkellä sen menestyneimpiä pelejä näyttäisi olevan kaksituhatta kappaletta myynyt 15 dollarin hintainen TowerFall.

Taitaa useimmat lähinnä käyttää konsolia noiden demojen lisäksi emulaatioon. Konsoli itsessäänkin on kuulemma loppujen lopuksi aika huono toteutukseltaan (käyttöjärjestelmä, ohjain yms.), mutta enpä ole tietenkään itse kokeillut. -AKT4

Ouyan omistajana en ymmärrä valitusta ohjaimen huonoudesta: se on minusta aivan samassa liigassa Dualshockin ja Xbox 360 ohjaimen kanssa. Ainoa harmi on ilmeisesti bluetooth signaalin heikkoudesta johtuva yhteyden pätkiminen, jos ohjaimen ja konsolin välissä on liikaa tavaraa, mutta langallinen Xbox 360 -ohjainkin toimii tarvittaessa. -Raattis


Pelien suurjulkaisija itsenäiseksi miljardien diilillä – miksi, miten ja mitä seuraavaksi?

Activision Blizzard, Call of Duty– sarjasta ja World of Warcraft -nettiroolipelistä vastaava julkaisija on ostanut itsensä vapaaksi omistajastaan, ranskalaisesta mediajätti Vivendistä. Miksi näin kävi, ja mitä tämä tarkoittaa pelaajille?

Kotick on kyllä adonis. -vjellu


F.E.A.R.-sarja kutsuu räiskijöitä ilmaisen kauhistelun pariin

Säikyttelyräiskintäsarja F.E.A.R. on tekemässä uutta paluuta, joskaan ei tällä kertaa sarjalle ominaisella tavalla. Korealainen pelistudio Inplay Interactive häärää parhaillaan F.E.A.R. Onlineksi kutsutun ilmaispelin parissa julkaisija Aeria Gamesin tukemana.

Sarja on ottamassa askelta oikeaan suuntaan. Nykyajan harmaat moninpeliräiskinnät ovat järkyttävämpiä, kuin koko nykyisen sukupolven kauhupelit yhteensä. -Milkshake

Aloitin aikoinani F.E.A.R. 2: en tohkeissani, kun kuvittelin sen olevan hyvääkin kauhua. Alku olikin. Tuli jopa säikähdettyä. Hyvin pian peli muuttui armottomaksi tusina räiskinnäksi. Sen jälkeen en oo sarjaan päin haikaillu. -onnistunyt


Xbox One tukeekin omakustannepelejä, kaikki konsolit toimivat kehitysyksikköinä

Microsoft on sittenkin antamassa kehittäjille mahdollisuuden julkaista itse omia pelejään Xbox Onelle. Ohjelmistojätti ilmoitti asiasta keskiviikon ja torstain välisenä yönä hieman sen jälkeen, kun pelilehti Game Informer huhuili ratkaisusta.

Loistava uutinen, kaikkein hienointa tässä on kuintenkin boksin devkit ominaisuus joka mahdollistaa vieläkin laajemman valikoiman peleihin & sovelluksiin. -Pilipali

Eikö ne saa mitään kerralla oikein, kun kokoajan vaihdetaa policy periaatteita… -One-N07


EA-pomo: Uusin SimCity on ollut menestys

Maaliskuun alussa julkaistu SimCity on osoittautunut menestykseksi, vahvistaa Electronic Artsin pelipomo Frank Gibeau. VentureBeat-sivustolle antamassaan haastattelussa mies on paljastanut EA:n myyneen peliä tähän mennessä kaikkiaan yli kahden miljoonan kappaleen edestä, ja että peliä pelataan myös tasaiseen tahtiin edelleen.

Hyvä peli näin aloittelijalle. Ongelmia tosin päästä itse pelin loppupuolella sisään jolloin liikenne ja muut kustannukset pissivät. -Moromopo

Itse pidän ainakin tästä uusimmasta paljon enemmän kun Simcity Societiesista. Mitään yhteysongelmia ei itsellä ole ollut. Toisaalta tulin peliin ”mukaan” vasta kaksi kuukautta julkaisun jälkeen. -Zhinarkos


Gran Turismo -autopelit elokuvaksi

Autopelisarja Gran Turismosta tehdään elokuva. Sen tuottaa Sonyn oma elokuvaosasto, ja tuottajiksi on värvätty Michael De Luca ja Dana Brunetti. Sama kaksikko tuotti yhdessä Facebookin alkuvaiheista kertovan Social Network -elokuvan, ja seuraavaksi heiltä on luvassa elokuvasovitus erotiikkakirja Fifty Shades of Graysta.

Saadaanko viimein kunnollinen vaurionmallinnus? -Jonppe

Leffa menee luultavasti jotenkin näin: Alkajaisiksi leffan päähenkilö saa senseiltä tehtävän käyttää harkiten 10.000 credittiä joilla hänen tulee ostaa halpa premium auto tai tyytyä huonosti mallinnettuun 80-luvun Datsun Cherryyn. Tästä alkaa sankarimme taistelu läpi loputtomien lataustaukojen, kehnosti ajavan AI:n sekä tuhansien itseääntoistavien kilpailujen kohti GT Academyä!!! -Mailamies


GTA-kehittäjien salamyhkäinen PlayStation 3 -yksinoikeus kurkistelee piilopaikastaan

Rockstar Gamesin kovin hienovaraisesti tähän mennessä esiintynyt vakoilupeli Agent on näyttänyt elonmerkkejä. Tarkkasilmäisimmät ovat havainneet Grand Theft Auto -kehittäjien emoyhtiönä tunnetun Take-Twon rekisteröineen pelin nimeen ja logoon liittyviä tavaramerkkejä omakseen uudelleen nyt heinäkuussa, mikä viittaa siihen, että jotain tuotoksen suhteen olisi vielä tekeillä.

Saa nähdä tuppaako muuttumaan multiplatteriksi vai pysyykö yksinoikeutena. Pääasia kuitenkin että on vielä kehitteillä, aika näyttää mitä sieltä tulee, vai tuleeko lopulta mitään. -Jonttu_


Suomeen tanssipelaamisen EM-kultaa

Amsterdamissa järjestetyssä tanssipelaamisen EM-kisoissa päästiin juhlimaan suomalaisvoittoa. 24-vuotias Markus Kokkonen vei turnauksen miesten ja naisten yhdistetyn sarjan voiton tullen kahdessa osakilpailussa ensimmäiseksi ja yhdessä toiseksi.

Tanssimisen kanssahan tuolla laattojen takomisella ole mitään tekemistä, nopeudella ja rytmitajulla taas on. Jotenkin tulee miellettyä Dance Central enemmän tanssipeliksi, kuin tuo ”jalat nopeasti nuolelta toiselle” aktiviteetin… Mutta helkutin hieno juttu ja näyttävää tuo on. Onnea voittajalle! -Agathon


Ratchet & Clank -sarjan käsikirjoittaja lähtee Insomniac Gamesilta

Insomniac Gamesin käsikirjoittaja T.J. Fixman on jättämässä yhtiön. Mies ehti työskennellä Insomniacin riveissä seitsemän vuotta, joiden aikana hän hääräsi kaikkiaan yhdeksän pelin parissa.

Future trilogian jälkeen niin kuollut ja kuopattu pelisarja. Piti sekin mennä pilaamaan. -Teppo-Man

Sääli, vaikka hölmöä olisi ollut jättää moinen tarjous väliin. -Muksu


Lukijat ovat puhuneet: alle puolet haluaa uutuuskonsolin heti julkaisupäivänä

Microsoft ja Sony julkaisevat uudet konsolinsa tänä syksynä. Uusia pelilaitteita on odotettu tällä kertaa poikkeuksellisen monta vuotta, joten halusimme tietää, kuinka kiire pelaajilla on niiden hankintaan.

Oma ääneni meni suurimpaan joukkoon, mutta voin silti ostaa pleiskarin heti julkaisussa jos näen sille jotain tarvetta. Tällä hetkellä minulla on backlogissa niin paljon pelattavaa, että nyky gen riittää vielä pitkälle. Jossain vaiheessa tulee ostettua. Ja eihän se uusi boksikaan ole poissuljettu vaihtoehto. -Guybrush

PS3:n ostin julkaisussa enkä sitä virhettä enää tee. Ainakin 300e olisi säästänyt jos vain olisit jaksanut odottaa noin vuoden ja pelata sillä välin PS1/2:n backlogia. PS4:n ostan sitten ehkä parin vuoden päästä jos vaikka siihen mennessä olisin ennättänyt pelata kaikki haluamani PS2, PS3 ja PSP pelit läpi. -snap


Viikon aikana julkaisupäivän saaneita teoksia