Elämä jatkui viikolla 16, mutta tavalla, joka muistutti myös asioiden muuttumisesta. Viikon aikana korviimme kantautui tietoa niin Halo-säveltäjä Martin O’Donnellin Bungie-potkuista, World of Darknessin peruuntumisesta kuin myös uuden Hämähäkkimies-pelin hämmentävistä Xbox One -ongelmista. Kaikki ei ole pelien maailmassakaan siis todellakaan aina pysyvää.
Sentään taakse jääneitä asioita osattiin kuitenkin myös tällä viikolla osin arvostaakin. Tämän asian otti vastuulleen tiistaina järjestetty Finnish Game Awards -gaala, jossa juhlittiin suomalaisen pelialan viime vuoden saavutuksia.
Spider-Manin ja Xbox Onen suhde monimutkaistui yllättäen
– Enpä ole ensimmäinen Playstationin hämiksen demon jälkeen kokeillut yhtäkään hämppäri-peliä mutta toivoisi kyllä jonkun tekevän tälle hahmolle ja maailmalle RockSteadyt. -zappah
– Activisionin Marvel peleillä on muutenkin ollut outouksia lähiaikoina. Ajattelivatkohan ikinä saada Deadpoolia takaisin myyntiin? -Marioysikax
Kiitelty pelisäveltäjä sai lähtöpassit Halo-luoja Bungielta
– No eiköhän Martylle kuitenkin töitä löydy, yksi alan parhaita säveltäjiä….ja ainahan 343 Industries voisi palkata miehen takaisin Halo-musiikkia säveltämään yhdessä Neil Davidge (Halo 4:n soundtrack) kanssa. -Balnazzard
– Paha sanoa mitä kulissien takana tapahtui, mutta omasta mielestäni oli kyllä uskomattoman typerä päätös hankiutua eroon näin lahjakkaasta ja legendaarisesta säveltäjästä. Never Forget! -Juissimehu312
Titaanien taisto vei Xbox Onen viiteen miljoonaan toimitukseen
– Viisi miljoonaa on ihan kunnioitettava luku, varsinkin kun ottaa huomioon, että laite on saatavissa vain 13 maassa. Toisaalta, montakohan laitetta olisi myyty, jos boxi olisi saatavilla yhtä monessa valtiossa kuin PS4…? -JNyknn
– Eiköhän se ole edelleen pääosin ne pelit mitkä näitä koneita myy, eikä se jos se toinen nyt on vähän toista tehokkaampi. Itseäni ei vielä kumpikaan kiinnosta juuri ollenkaan. -kapa85
Uuden sukupolven Batman-peli Arkham Knight uusissa kuvissa
– Muuten ihan hyvä mut tää ei kyllä tule toimimaan millää nykyisellä laitteella. -Zhinarkos
– Täytyy kyllä sanoa, etten oikein tykkää tuosta tyylistä. Näyttäisi siltä, että sarjaa on viety taas askel sinne Nolanin Batmanien realistisempaan suuntaan, joka on mielestäni ehdottomasti huono homma. Arkham Asylumissa oli juuri sopivassa määrin vielä sitä sarjakuvamaisuutta. Tässä roistot näyttää joltain miltä tahansa random pahikselta/terrotistilta ja lepakkoautokin näyttää tosi tylsältä…. -Megaman
Hearthstone: Heroes of Warcraft saatavilla nyt myös iPadeille
– Vaikka Warcraft loreen ei meikäläisellä ole minkäänlaista kosketuspintaa ennen Hearthstonea, enkä MtG:n kaltaisista korttipeleistä muutenkaa ole välittänyt, niin jostain syystä Hearthstone iski itseeni todella lujaa. Kyllähän tätä iPad-versiota ollaan innolla odotettu jo tovi. -Snakeleader
– Tämäkin vaatii jo sen iPad 2 toimiakseen, eli alkaa tämä vanha ensimmäisen sukupolven malli jäädä enemmän ja enemmän vaan netin selailuun. -Untitled
The Last of Usin tulevaisuus on netissä ja haastavammassa yksinpelissä
– Mulleki tää tuli ihan kymppi yllätyksenä. Luulin jo kaiken tulleen. Peli saa lisää eloa. Todella hienoa !! -onnistunyt
– Hieno homma. Itse viihdy parhaiten juuri haastavien pelien parissa. Jopa D-Souls pelit tuntuu joskus liian helpoilta. -Lordo
Pitkään työstetty World of Darkness kaatui – tulevaisuus EVE Online -universumissa
Pian perusmistiedon saavuttua CCP tiedotti tehneensä tilivuodella 2013 merkittävät tappiot.
– Tuntuu kyllä aika hullulta kuinka paljon näihin MMO-peleihin laitetaan rahaa. Sen lisäksi vielä, että jos taskusta löytyy maailman ehkä toisiksi menestynein MMO, niin miksi tehdä toista? -Sefriol
Suomalaisen pelialan huippuja palkittiin menneen vuoden saavutuksistaan
Tiistaina ravintola Tivolissa järjestetyssä tapahtumassa suurimmaksi voittajaksi nousi helsinkiläinen pelitalo Housemarque. Yhtiön PlayStation 4:lle kehitetty räiskintäpeli Resogun kruunattiin gaalan tuomariston toimesta viime vuoden parhaaksi suomalaispeliksi, minkä ohella se pokkasi myös Pelit-lehden järjestämässä yleisöäänestyksessä parhaan suomalaispelin tittelin.
– Näistä pippaloista olisi voinut pitää vähän enemmän meteliä. Huomasin ja muistin koko tapahtuman vasta kun joku Remedystä twiittasi kuvan juhlista. Kun yritin googlettaa live streamiä huomasin ettei google tiedä koko tapahtumasta! Vain pari säälittävää hakutulosta edellisvuoden voittajista. -JiiiHaad
– Thomas muistuttaa yllätävän paljon Mafia 2:sen Vitoa tolla kampauksella ja puvulla :D. -Flash
Neljän vuoden työ tuotti tulosta: Half-Life läpi 21 minuutissa
Seitsemästä pelaajasta muodostettu kokoonpano kertoo aloittaneensa Half-Lifen nopeusmaailmanennätyksen parantamiseen tähtäävän projektin kesällä 2010. Tuolloin pelistä arvioitiin suoriuduttavan n. 27 minuutissa, mutta kello pysähtyi lopulta aikaan 20 minuuttia 41 sekuntia. Aikaisempi Half-Lifen ennätysaika oli tiettävästi 29 minuuttia ja 41 sekuntia.
– Still longer than Metaru Gearu Soriddo: Groundu Zerozu. -Tunna
Lukijat ovat puhuneet: Miten aktiivisesti retropelejä oikeasti pelataan?
Me kysyimme, te vastasitte.
– Uusia pelejä pelaan hyvin valikoidusti ja harkiten, mutta vanhoihin suosikkeihin ja pelaamatta jääneisiin klassikoihin palailen jatkuvasti. Esimerkiksi Infinity Engine-roolipelit ja monet klassiset seikkailupelit jäivät iän ja kielimuurin takia kokematta, mutta vuosien ajan olen GOG:n ansiosta ottanut vahinkoa takaisin peli kerrallaan. -Haerski
– Minäkin pelaan Retro-pelejä silloin tällöin, ja mulla on hankintalistalla RetroN 5 -konsoli jolla pelata oikeita pelejä, sillä emulaattoreilla ei vain saa sitä samaa tunnelmaa kuten esimerkiksi pelikasetin laittaminen konsoliin. -Juhis815