Uuden Tomb Raiderin kehitys hyvässä vauhdissa – Square Enix ei hylkää ydinpelaajia

Square Enix pyrkii panostamaan jatkossakin suuremman luokan peleihin, vaikka viime tilikausi ei yhtiöllä mennytkään odotetusti. Muun muassa uusi Tomb Raider on tekeillä.

1.8.2013 22:47

Seuraava Tomb Raider -sarjan peli on ollut kehitteillä jo hyvän matkaa. Square Enixin amerikkalais- ja eurooppalaisosaston toimitusjohtaja Phil Rogers on nostanut asian esiin yhtiön virallisessa blogissa kertoen kyseessä olevan ”seuraavan sukupolven jatko-osa”.

Vahvistus pelin olemassaolosta saatiin Rogersin vakuuteltua blogitekstissään, että odotettua nihkeämmin menneestä viime vuodesta huolimatta Square Enix ei ole hylkäämässä ydinpelaajia tai muutenkaan ”AAA-luokan” konsoli- tai pc-pelejä. Yhtiössä onkin viimeisten kuukausien aikana tehty muun muassa muutoksia johdon toimintaan, jotta pelipomot voisivat toimia lähempänä pelejään sekä tietysti niiden pelaajia. Tätä kautta Square toivoo pystyvänsä muun muassa nostamaan peliensä laatua.

Square Enixin mahdollisista toimintaongelmista saatiin kuulla varsinkin viime viikolla Eidos Montrealia perustamassa olleen Stephane D’Astousin jätettyä yhtiön. Mies perusteli irtisanoutumistaan sillä, että Squarelta puuttui sekä rohkeutta että kommunikaatio- ja johtamiskykyä, minkä myötä hänen oli erittäin hankala saada töitä yhtiössä tehdyksi.

Puheet uudesta Tomb Raiderista ovat nousseet pinnalle aikaisemmin jo sarjakuvakustantaja Dark Horsen työstämän Tomb Raider -sarjakuvan lähestyessä. Tuotoksen käsikirjoittaja on vihjaillut, että sarjakuva johdattelisi lukijansa tarinallaan kohti uuden videopelin tapahtumia.

Lähde: Square Enix