Twisted Metal -pelisarjan ystävät ovat saaneet harmillisia uutisia.
Sony ei ole virallisesti vahvistanut autotaistelupelisarjan jatkoa, mutta uuden Twisted Metal -pelin kerrottiin toissa vuonna olevan työn alla Firesprite-studiossa. Tiettävästi kyseessä oli yhtiön laajemman strategian mukaisesti palvelupeli, jonka oli määrä saapua yhdessä viime vuonna ilmestyneen Twisted Metal -tv-sarjan kanssa.
Nyt Twisted Metal -pelin kerrotaan joutuneen kuitenkin leikkuriin osana PlayStationin äskettäin paljastamaa organisaatiouudistusta. Sony kertoi eilen irtisanovansa 8 prosenttia työntekijöistään. Irtisanomisten kerrottiin kohdistuvan myös Isossa-Britanniassa toimivaan Firespriteen, ja nyt Bloomberg-julkaisu kertoo myös Firespriten työstämän pelin peruuntumisesta. Firesprite jatkaa kuitenkin tiettävästi toimintaansa, toisin kuin suljettavaksi ilmoitettu London Studio.
Sarjan viimeisin peli on vuonna 2012 PS3-konsolille julkaistu Twisted Metal. Pelisarjan tulevaisuus on jälleen hämärän peitossa, mutta jatkoa tuskin voidaan odottaa saapuvaksi ainakaan lähitulevaisuudessa.
Lähde: VGC