Pelistudio Shift Up lisää pelaajien kaipaaman photo moden eli valokuvausmoodin Stellar Bladeen 20. marraskuuta, yhtiö kertoo tiedotteessaan Playstationin verkkosivustolla.
Shift Upin mukaan pelaajat voivat valokuvausmoodissa muun muassa laittaa hahmoja erilaisiin asentoihin ja lisätä kuviin filttereitä.
Pelistä ainakin Redditissä käytyjen keskustelujen perusteella osa pelaajista on odottanut valokuvausmoodia jo kauan. Stellar Blade julkaistiin huhtikuun lopussa.
Valokuvausmoodin kysyntään vaikuttanee se, että pelin päähenkilö Eve on avoimesti seksualisoitu. Hahmo on varta vasten suunniteltu ulkomuodoltaan mahdollisimman vetovoimaiseksi, pelin ohjaaja Hyung-Tae Kim kertoi toukokuussa Push Squarelle. Hahmon vartalon mallintamisessa käytettiin pohjana Kimin mukaan eteläkorealaisen mallin Shin Jae-eunin vartaloa.
Stellar Bladessa pelaajat voivat avata Evelle käytettäväksi useita erilaisia seksikkäiksi tarkoitettuja asuja. Shift Up kertoo lisäävänsä peliin valokuvausmoodin julkaisun yhteydessä neljä uutta oletettavasti lisämaksutonta vaatekertaa, jotka tuovat yhtiön mukaan hahmolle ”lisää persoonallisuutta”.
Valokuvausmoodin käyttöliittymä näyttää tältä. Kuva: Shift Up
Tiedote on muutenkin siveellinen, eikä Shift Up itse syystä tai toisesta suoraan mainitse valokuvamoodin kaikkein ilmeisintä käyttötarkoitusta eli Even muotojen kuvaamista. Sen sijaan tiedotteessa todetaan, että pelaajat pääsevät nyt kuvaamaan sydämensä kyllyydestä ”kauniita maisemia, hurjia taisteluita ja tunteellisia hetkiä hahmojen kanssa”.
Stellar Bladen päähenkilön ulkomuoto ja seksualisoiminen herättivät pelaajien keskuudessa keskustelua ja kuumia tunteita niin puolesta kuin vastaan jo ennen pelin julkaisua.
Pelaaja kysyi alkuvuodesta suomalaisten yliopistojen tutkijoilta muun muassa sitä, onko äärimmilleen seksualisoiduista pelihahmoista haittaa.
Lue aiheesta lisää:
Stellar Blade on kriitikoiden mukaan kuitenkin paljon muutakin kuin pelaajien kosiskelua seksillä. Pelin saamien arvosanojen keskiarvo Metacriticissa on 81.