Ubisoft on jälleen viivästyttänyt Skull & Bonesin julkaisua.

Skull & Bones on saanut kosolti julkisuutta vaikean kehitystaipaleensa ja toistuvien viivästysten vuoksi. Nyt Ubisoft kertoo jatkavansa viivästysten sarjaa ainakin kertaalleen.

Yhtiön osavuosikatsauksen mukaan Skull & Bonesin on nyt määrä ilmestyä ensi vuoden alkupuolella. Julkaisuajankohdan kerrotaan sijoittuvan ensimmäiselle vuosineljännekselle, eli Skull & Bonesin pitäisi saapua maaliskuun loppuun mennessä.

Tarkkaa julkaisupäivää Skull & Bonesille ei ole annettu vieläkään. Viimeksi kerrotun julkaisuajankohdan mukaan pelin oli tarkoitus ilmestyä varhain kuluvan tilivuoden aikana. Tänä vuonna järjestettyjen betatestien kokemusten perusteella Ubisoft on kuitenkin päätynyt lykkäämään julkaisua ensi vuoden puolelle asti.

Skull & Bonesin ohella Ubisoft kertoi myös merkittävän pelijulkaisun siirtyvän kuluvalta tilivuodelta myöhemmäksi ensi vuoteen. Yhtiö ei kertonut, mitä peliä viivästys tarkalleen ottaen koskee, mutta verkkotietojen perusteella kyseessä on Massive-studion kehittämä Star Wars Outlaws -toimintaseikkailu.

Lähde: Eurogamer