Peliyhtiö Segan klassikkosarja Shinobi on saamassa oman elokuvansa. Asiasta on ilmoittanut Segan tytäryhtiöihin lukeutuva tuotantofirma Stories International, jonka on määrä luoda kyseinen filmatisointi yhdessä tuottajakonkari Marc Plattin ja tämän oman Marc Platt Productions -yhtiön kanssa.
– Rakastamme Shinobi-pelejä ja koemme, ettei ninjojen maailmaan ole tähän mennessä uppouduttu vielä kunnolla valkokankailla. Meillä on nyt mahdollisuus tehdä juurikin tämä. Shinobin voimin toivomme tekevämme elokuvan, joka kunnioittaa pelisarjan ydinolemusta ja tuo samalla sen kiehtovan maailman eloon elokuvakävijoiden koettavaksi, Platt selittää Stories International virallisessa tiedotteessa.
Jo ennestään Platt on niittänyt mainetta elokuva-alalla toimimalla tuottajana leffoissa, kuten Vakoojien silta, Into the Woods, Drive ja Scott Pilgrim vs. the World.
Syntynsä Shinobi-sarja sai aikoinaan niinkin aikaisin kuin vuonna 1987 kolikkopelihalleissa. Toimintaseikkailusarja laajeni myöhemmin myös esimerkiksi Segan omille Master System-, Game Gear- ja Mega Drive -alustoille, ja onpa sen viimeisimpiä osia nähty myös PlayStation 2:n ja 3DS:nkin kaltaisilla alustoilla.
Tarkoituksena Stories Internationalilla ei ole myöskään vain tyytyä puhaltamaan uusia tuulia pelkästään Shinobi-sarjaan. Aikeena yhtiöllä olisi vielä tehdä jotain vastaavaa elokuvien ja television maailmassa myös Golden Axen, Crazy Taxin, Virtua Fighterin ja Altered Beastinkin kaltaisten muiden Sega-klassikoiden kanssa.
Lähde: Stories International