Rockstarin toisena perustajana ja entisenä GTA-käsikirjoittajana tunnettu Dan Houser on muistellut Grand Theft Auto -sarjan menestystä erityisesti alun perin PS2:lle vuonna 2001 ilmestyneeseen GTA 3 -osaan keskittyen.

Lue myös: GTA 5:n myyntivauhti jatkuu käsittämättömänä vielä 12 vuotta julkaisun jälkeen

Kehittäjät uskoivat, että pelissä voisi olla jotain erityistä, vaikka ”kukaan yrityksen ulkopuolella” ei ollut siitä innoissaan ennen huippumenestykseksi osoittautuneen avoimen maailman pelikokemuksen ilmestymistä.

Houserilta kysyttiin hänen esiintyessään hiljattain brittiläisessä Sunday Brunch -tv-ohjelmassa, ajatteliko hän voivansa ”viedä pelaamisen uudelle tasolle” GTA:n myötä. Kysymys sai Houserin muistelemaan GTA 3:n julkaisuaikaa.

– Luulen, että koko tiimi tunsi GTA 3:n kohdalla – joka oli suuri läpimurto vuonna 2001 ja yrityksen rahat olivat tuolloin vähissä – että tästä voisi tulla jotain uskomatonta. Tässä on jotain todella maagista, Houser muistelee.

Entinen Rockstar-konkari lisää, että pelin alkaessa ”muotoutua” siinä näkyi ”todellisen innovaation hetkiä, ja peli tuntui tavallaan tulevaisuudelta”.

Houser huomauttaa, että GTA 3:n ilmestymisen aikaan pelisarjan ympärillä ei ollut vastaavaa innostusta kuin nykypäivänä. Hänen mukaansa Grand Theft Auto 3:n kohdalla hype oli käytännössä olematon Rockstarin seinien ulkopuolella, kunnes peli julkaistiin.

– Ennen julkaisua kukaan yrityksemme ulkopuolella ei ollut siitä erityisen innoissaan. Kun peli julkaistiin loppuvuodesta 2001, ihmiset alkoivat yhtäkkiä innostua siitä, Houser kertoo.

Huimia määriä myyneen pelisarjan seuraava osa GTA 6 ilmestyy PS5:lle ja Xbox Series X/S:lle 19. marraskuuta 2026.

Lue myös: 007 First Lightin kehitystiimin johtaja on iloinen GTA 6:n viivästymisestä – uskoo kuitenkin Rockstarin voivan auttaa pelialaa suurteoksen ilmestyessä

Lähde: GamesRadar, Sunday Brunch

Lue myös: Muistatko GTA: Londonin? Rockstarin perustaja taustoittaa, miksi GTA-kokemukset osat sijoittuneet vain kerran Yhdysvaltojen ulkopuolelle

Lue myös: Alkuperäisen Saints Row -pääsuunnittelijan mukaan GTA 6 ”ansaitsee maksaa 100 dollaria”

Lue myös: Sonyn arvioidaan tienanneen peräti 1,5 miljardia dollaria Steam-pelijulkaisuillaan