PlayStation 3:lla ja pc:llä ladattavaa yhteistyöryöstelyä tarjonnut Payday: The Heist saa jatkoa kesällä Payday 2:n muodossa. Uuden osan myötä nyt myös Xbox Live Arcadeen suuntaava sarja ei ole näillä näkymin jäämässä polkemaan paikalleen, vaan pyrkii erottumaan aina vain vahvemmin räiskintämassasta.
Edellisosaan nähden kenties merkittävin ero Payday 2:ssa on nähtävillä sen tehtävätarjonnassa. Parin hassun valmiin ryöstökeikan sijaan pelaajien luvataan pystyvän nyt valitsemaan työnsä kymmenien erilaisten tehtävien joukosta dynaamisen Crimenet-katalogin kautta. Tuoreiden tehtävien ei myöskään ole määrä koostua vain erilaisista tavoitteista, vaan niihin on ujutettu myös satunnaiselementtejä.
Luonnollisesti hahmonkehitys on myös tärkeä osa räiskintäkokemusta. Sen ohella, että pelaajia palkitaan toistuvasti nyt satunnaisilla varusteilla tehtävien jälkeen, voivat nämä myös muokata naamioitaan sekä kehittää neljää eri hahmoluokkaa, joiden kykyjä voi vieläpä sekoitella keskenään.
Ohessa Eurogamerin pelikuvalla kyllästetty ennakkovideo Payday 2:sta.
