Amazonin Twisted Metal -sarja on saamassa jatkoa. Nyt videopeliadaptaation toisen tuotantokauden kuvaukset onkin saatu virallisesti purkkiin.
Sarjan päätähti, Marvel-elokuvistakin tuttu Anthony Mackie kertoo asiasta omassa sosiaalisessa mediassaan. Hän julkaisi viisi kulissien takaista kuvaa itsestään kauden tiimellyksessä.
Twisted Metalin ykköskausi ilmestyi Prime Video -suoratoistopalvelussa alkuvuodesta 2024. Yhdysvalloissa se nähtiin jo kesällä 2023. Kakkoskauden alkuperäiselle sekä Suomen esitysaikataululle täytyy vielä odotella varmistusta.
Komediaa ja toimintaa yhdistelevä sarja on adaptaatio samannimisestä vuonna 1995 käynnistyneestä videopelisarjasta. Mackien lisäksi sitä tähdittävät myös Stephanie Beatriz (Brooklyn Nine-Nine, Encanto, Hazbin Hotel), Will Arnett (Sukuvika, BoJack Horseman), Thomas Haden Church (Sideways, Spider-Man 3) ja Neve Campbell (Scream-elokuvat). Kakkoskaudella mukaan näyttelijäremmiin liittyy myös Anthony Carrigan (Gotham, Barry, James Gunnin tuleva Superman-elokuva).
Pelisarjan lukuisia osia päästy pelaamaan vuosien varrella PlayStation 1, 2 ja 3 -konsoleilla, PlayStation Portable -käsikonsolilla sekä pc:llä. Viimeisin peli julkaistiin vuonna 2013 eikä franchiselle ole harmillisesti enää tällä hetkellä jatkoa suunnitteilla.
Kurkista alta Mackien Instagram-julkaisu, Twisted Metalin -suoratoistosarjan kakkoskauden teaseri ja ensimmäisen tuotantokauden virallinen traileri.

