Päättyneellä viikolla vajottiin muun muassa kaaokseen Team Fortress 2:n hattumarkkinoilla, tutkailtiin Pokémonin vaihtelevaa mobiilitulevaisuutta ja nostettiin joukkokanteita. Viihdealan rajoneilta suru-uutisiltakaan ei vältytty.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Näyttelijälegenda Rutger Hauer on kuollut – jätti jälkensä myös videopeleihin uransa loppupuolella
– Kuulin Blind Fury nimisestä leffasta joskus Redletter median kautta ja kaivoin jostain sen. Erittäin kasari ja erittäin toimiva leffa Hauerilta. -kribmeister
– Suru iski kun kuulin että Rutger ”Roy Batty” Hauer on kuollut. Silmitön Raivo, Blade Runner, Liftari on yksiä monista leffoista joista pidän vielä näinäkin päivinä. Pitänee katsoa muutama helmi hänen kunniakseen. -SinnGamer
Uuden Fire Emblem -pelin ääninäyttelijä lähtee vaihtoon päivityksellä – myöntää läheistensä ja kollegojensa kaltoinkohtelun
Team Fortress 2:n hattumarkkinat vajosivat kaaokseen loottilaatikkobugin myötä – Valve tutkiskelee asiaa
Pokémon Masters aloittaa ensi kuussa täyden mobiilitaistonsa, testiversiota liikkuu jo maailmalla
Muina Pokémon-uutisina tällä viikolla myös kuultiin, kuinka Rakettiryhmä päätti suunnata Pokémon GOhon ja että uusi Pokémon-peli on suuntaamassa ainakin Kiinaan Tencentin työstämänä.
– Tätä voisi jopa ehkä pelata koska näyttää siltä että tässä olisi oikean pokemon pelin mekaniikat ja vähän lisää kun taas pokemon goussa se oli vain kuka rämppää näyttöä eniten. -taistelujake
– Hassua, että mobiilipeli näyttää paremmalta kuin pääpeli tänä vuonna. -Heppulinen
Nintendo joutuu joukkokanteen kohteeksi Switch-ohjainten vuoksi
Sittemmin Amerikan suunnalta on kuultu raportteja, että Nintendo olisi määrä tarjota korjauksia viallisiin Joy-Coneihin vastaisuudessa veloituksetta.
– Joukkokanteiden käsittelyajat on niin pitkiä että ennen kuin kukaan saa korvauksia viallisesta JoyConista tämän ansiosta, on Switchin valmistus varmaan jo lopetettu. -Lahis
– Kyllä persaus sen kestää että kerran vuoteen hankkii uuden parin noita, mutta ei sen näin pitäis mennä eikä se kyllä missään nimessä hauskalta tunnu… -Napsuh
PlayStation hyppää isosti mukaan maailman suurimpaan taistelupelitapahtumaan – uutisia odotettavissa
Sigma on tulossa – Blizzard paljasti Overwatchin uuden karmivan taistelijan
Hahmo saatiin tällä viikolla jo myös osaksi Overwatchin testipalvelimia, jolloin tämän kykytarjontakin vahvistui..
Xbox Onen myynnit laskivat lähes puoleen viime vuodesta
– Itsekkin käytän edelleen Sonyn konsoleita oikeastaan vain ja ainostaan niiden yksinoikeuksien pelaamiseen. Xbox One X:n ostoa tuli pitkään harkittua, mutta kyllä nyt tulee vain odoteltua sitä seuraavaa konsolisukupolvea. Ja tuo on tietenkin se suurin syy miksi Microsoftin konsolit eivät juuri tule ennen seuraava sukupolvea myymään + niiden 1st party system sellereiden puuttuminen. -Balnazzard
– Perus Onella tuli mentyä 4,5 vuotta, sitten tämän vuoden Maaliskuussa ostin uuden One X:n hintaan 369 € ja ei ole kaduttanut, onhan se huomattavasti tehokkaampi kuin perus One, ja silti hiljainen. Tärkein syy miksi X:n hommasin oli aiempi ostos, 4K-televisio. Vanhaa Onea en ole myynyt, jotenkin vain haluan senkin säilyttää. Scarlett tulee varmasti myös jossain vaiheessa hommattua mutta ei heti julkaisussa vaan hieman myöhemmin. -Humungus
Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – Fire Emblemin Switch-valtakunta ja kaksin kappalein Wolfensteinin natsijahteja
– Fire Emblem kiinnostaisi kyl kovasti. -Chadu
– Wolfensteinit kiinnostaa mutta kakkonen oli lopulta aika laimea, joten odottelen ensin millaisen vastaanoton saavat. Youngblood toki enemmän mutta mikseipä Cyberpilotkin jos sattuu olemaan hyvä ja hintansa arvoinen teos. -zappah
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Doom, Doom II, Doom 3 (PS4, XOne, Win) \ 26.7.
- Trine 3: The Artifacts of Power (Switch) \ 29.7.
- Dicey Dungeons (Win, Mac, Linux) \13.8
- Pagan Online (Win) \ 27.8.
- Citadel: Forged With Fire (PS4, XOne, Win) \ 11.10.
- MechWarrior 5: Mercenaries (Win) \ 10.12.