Menneellä viikolla kuultiin jälleen PlayStation-huhuja ja nähtiin ihan virallisia pelijulkistuksiakin. PlayStation 4 näyttäisi saavan nimittäin uuden aiempaa kevyemmän mallin, kun samalla Sleeping Dogsista tunnettu United Front Gamesinkin on palannut parrasvaloihin uudella Smash + Grab -verkkonimikkeellään.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Tomb Raider -sarja sai uuden ohjaajan Dead Space -konkarista
– En tiedä mitä vaikutusvaltaa miehellä on, mutta tämä tuo silti mieleen ne ajat kun alkuperäisessä Tomb Raider sarjassa oikeasti vähän pelotti mennä tutkimaan paikkoja. Ei se pelko mitään kauhua ollut, mutta pelissä oli vähän sellaista tuntemattomuutta ja yksinäisyyttä. Riseä en ole vielä päässyt pelaamaan, joten sen jännittävyydestä en tiedä, mutta tuo Remake TR oli raakuudestaan huolimatta aika laimea. Pieni notkahdus kauhun suuntaan tässä sarjassa ei olisi mielestäni pahitteeksi, haudanryöstöstä kun kumminkin on kyse. -Zhinarkos
Mortal Kombat kasvanee XL-kokoon vielä pc:llä – ota maistiainen nyt ilmaiseksi
– Ihan ilo oli kokeilla MKX:n sysipaskan PC version jälkeen, on tuossa ihan selkeitä parannuksia niin optimoinnin kuin nettikoodinkin saralta. Terv. pelasin reilu 20 nettimatsia viimeyönä enkä löytänyt yhdestäkään lagia. Tämä jo itsessään melko ennenkuulumatonta NetherRealmin peliltä joissa nettikoodi yleensä köhii ja paukkuu kuin ’70-luvun Datsun. -Oskulock
Sony hioi PlayStationeiden tietoturvaa – käyttäjätilien kaksivaiheinen varmistus vihdoin käytettävissä
– Tykkäisin kyllä jos antaisivat vaihtoehtona käyttää googlen authentikaattoria, mutta on tämäkin askel eteenpäin. Kuitenkin konsoleilla voi olla aika paljon rahanarvoista tavaraa linkitettynä tiliin. -Marioysikax
– En tiiä johtuuko tästä vai aiemmasta päivityksestä vai mistä muusta, mutta pleikkani ei tunnista olevansa ensisijainen. Mutta se on. Enkä sitä siis saa asiaa tajuamaan vaan väittää että jokin muu olisi. Ratkaisua ongelmaan ei ole muuta kuin tukeen yhteenotto. Ei muuten, mutta en offlinena voi pelata ladattuja pelejä. :/ -kurrinen123
Tuhoisat tulvat viivästyttävät moottoripyöräsekoilu Road Redemptionia
– Ei paljon ajella noilla teillä. -lindario
– Kysymys kuuluukin tuleeko peli olemaan mistään kotoisin ja kaappaako alkuperäisten 16- ja 32-bittisten Road Rash pelien tunnelmaa edes jotenkin. Näitä tämän tyyppisiä pelejä on kaivattu jatkuvan ammuskelupelien joissa on stealth elementtejä tulvalta (no pun intended). -snaketus
Kehittäjät lupaavat Titanfall 2 -korjauksia pelaajien palautteen perusteella
– Voittoon vaadittavaa pistemäärää saisivat kyllä nostaa, monesti pelit oli vain 5 minuuttisia kun tuo amppaaminen nopeuttaa liikaa pisteiden saantia, muuten se on kyllä hyvä twisti hardpointtiin ettei peli ole vain yhtä poukkoilua lipulta toiselle. -gurgi
– Mulle henk.koht. 3-4 pelaajatappoa per matsi on jo hyvä suoritus. Komppaan edellisiä, juuri se ”surkimuksetkin voi kokea pärjäävänsä” teki alkuperäisestä Titanfallista niin hauskan. Hyvä että tuunaavat. -Rainbow_Dazed
Battlefield 1:n oma kausikortti vahvistui – tulossa 16 lisäkartaa ja vähän muutakin
– Itsellä Bäfä 4:ä tullut pelattua noin 400 tuntia, joten se reilu 100€ (peli + premium) mitä siihen pelin julkaisun aikoihin laitoin on antanut ainakin henkilökohtaisesti varsin hyvin rahoille vastinetta. -Izmou
– Kyllähän hyvistä kartoista voisi jotain jopa maksaa, mutta ongelmaksi muodostuu se että pelaajat jakautuvat eri karttapakettien välille ja lopulta pelaajia löytyy ainoastaan noista emopelin kartoista. -Wookie
NHL 17:n parhaat pelaajat listattiin – Suomen maalivahdit loistavat jälleen
Tänä vuonna NHL 17:n osalta oman listansa ovat saaneet niin hyökkääjät, puolustajat kuin maalivahditkin, minkä lisäksi kaikista pelaajista on tehty myös yleinen 50 parhaan pelaajan lista. Samaan syssyyn lähestyvän maailmacupin kunniaksi EA on tehnyt myös selväksi, millaisena se näkee turnauksen kaikki kahdeksan eri joukkuetta.
– FIFAssa on 4kpl 90+ ratingin omaavaa ja änärissä sitten 46… Käsittääkseni NFL-peleissä on sama juttu, eli pitää saada franchise megastaroille superhyper99overallinform-kortit jo parin ensimmäisen kuukauden aikana. Huumoria. -Blastyk
Tältä näytti hyllytetty GoldenEye 007 -uusioversio
Nintendo 64 -klassikon kehittäjä Rare työsti tiettävästi GoldenEye 007:stä vuonna 2007 Xbox Live Arcade -uusintajulkaisua. Kehitystyön kerrotaan keskeytyneen hieman ennen pelin julkaisua Nintendon kieltäydyttä myöntämästä lupaa uusintajulkaisulle, ja projektin uskottiin kadonneen iäksi.
– Ysärin lopulla nähty karmea 3d grafiikka puistattaa noissa peleissä enemmän. Doomikin näyttää paremmalta. -Portable
– Pahuksen Nintendo! Hyvittäkää jo syntinne antamalla lupa julkaista tämä uudelleen. -OsKu
Sleeping Dogs -kehittäjien seuraava peli paljastui – tässä on Smash + Grab
Uutukainen on verkkopelaamiseen nojaava moninpelikokemus, jossa kaksi ”jengiä” ottavat kerralla yhteen rähjäisillä kaduilla pyrkimyksenään ryöstää itselleen 50 000 dollarin edestä tavaraa. Rötöstely tapahtuu tietysti väkivaltaisissa merkeissä, miksi peli tarjoaa pelaajiensa käyttöön niin monenlaisia muokattavia aseita kuten myös erilaisilla erikoiskyvyillä höystettyjä pelattavia hahmoja. Päästäänpä omia hahmoja myös muokkailemaan verkko-otteluista kerätyllä kokemuksella.
– Tulis nyt jatkoo Sleeping Dogsille. -Speedy
– Ei minkäänlaista intoa tällaisia verkkorymistyksiä kohtaan vaikka onkin vähän uutta yritetty. No, peiliin on katsominen, ei muutenkaan tule kauheasti verkkopelejä pelattua niitä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. -zappah
Zeldaa suomalaisittain tarjoillut Oceanhorn saa komeaa jatkoa
– Jo ensimmäinen osa tulee rajusti Zelda-pelisarjan iholle, no eipä kuvien mukaan tämä ainakaan kauemmas mene 🙂 Ensimmäinen oli kyllä ihan hyvä kevytZelda, joten kyllä tämäkin ostoon menee. -ExPReS
Onko tässä uusi ohuempi PS4-malli?
– Tämän vuoden puolella sekä Slim-malli ja PS4 Neo tulevat kauppojen hyllyille? Kuulostaa järkevältä…Ylipäätänsä tuohan on jo nykymuodossaan aika slim. Niin onko tosiaan tarvetta tuolle? -Collector
– Mekaaniset napit ovat mielestäni paremmat. Nelosen kanssa kaikki toiminut hyvin, mutta PS3:ssa nuo kosketusnäppäimet todella reistailivat toisinaan. Välillä yksi pölyrätillä pyyhkäisy (vain hieman kostea, ei mikään likomärkä) saattoi sekoittaa nappien toiminnan tuntikausiksi, eikä eject-nappula toisinaan tykkää toimia ensi yrittämällä. Myös tuo ”huhutun” PS4-slimin mattapinta hellii kyllä omaa silmää, koska kiiltävä muovi on yksinkertaisesti rumaa. -MastaKillah
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Halo 5: Forge (Win 10) \ 8.9.
- The Witness (XOne) \ 13.9.
- Don’t Starve Together (PS4) \ 13.9.
- Dear Esther (PS4, XOne) \ 20.9.
- Virginia (PS4, XOne, Win, Mac) \ 22.9.
- Warhammer 40,000: Eternal Crusade (Win) \ 23.9.
- 100ft Robot Golf (PS4) \ 10.10.
- Disgaea 2 PC (Win) \ 30.1.