PlayStation 5 -konsolin lisävarusteena hankittava levyasema tarvitsee verkkoyhteyden, uudet tiedot paljastavat.
Uudet PS5-konsolimallit saapuvat kauppoihin Yhdysvalloissa lähiviikkojen aikana. Levyasemallisen konsolimallin lisäksi saataville tulee digitaalinen versio, johon pelaajat voivat hankkia levyaseman myöhemmin lisävarusteena.
Uusista konsolipaketeista saatiin äskettäin vihiä verkossa julkaistujen kuvien kautta. Konsolipaketin kuvat ovat paljastaneet uusiin malleihin liittyvän pienen präntin, jonka mukaan lisävarusteena hankittava levyasema vaatii verkkoyhteyden PS5-konsolin ja levyaseman paritusta varten.
Tiedot verkkoyhteysvaatimuksista ovat herättäneet pelaajien huolet laitteen toiminnasta pidemmällä aikavälillä. Mikäli Sony päättää sulkea aktivoinnissa käytetyt verkkopalvelut, ei uutta levyasemaa olisi välttämättä mahdollista ottaa käyttöön PS5-konsolin kanssa, ellei aktivointivaatimusta poistettaisi esimerkiksi järjestelmäpäivityksellä.
Sony ei ole kommentoinut uusia tietoja levyaseman aktivoinnista. Uusien konsolimallien tarkat julkaisuajankohdat ovat myös vielä hämärän peitossa.
Lähde: VGC