Sonyn PlayStation 5 -konsolin menestystaival on jatkunut viimeisellä vuosineljänneksellä.

Yhtiö antoi uusimmassa osavuosikatsauksessaan päivityksen PS5-konsolin myyntiluvuista. Sonyn mukaan kyseessä oli ennätyksellinen vuosineljännes PlayStation-konsolille.

PlayStation 5 -konsoleita oli syyskuun loppuun mennessä myyty maailmanlaajuisesti yhteensä 46,5 miljoonaa kappaletta. Vuoden toisen tilineljänneksen aikana konsoleita myytiin 4,9 miljoonaa kappaletta, mikä on toisen neljänneksen ennätyslukema PlayStation-konsolille.

Konsolin myyntiluvut kasvoivat 48 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tuolloin laitteen saatavuus oli kuitenkin rajallinen toimitusketjun ongelmien vuoksi. Sonyn mukaan konsolien myynti oli lisäksi noin 25 prosenttia korkeampi kuin PS4-konsolilla sen elinkaaren vastaavassa ajankohdassa.

Myös PlayStationin pelimyynnit olivat kasvussa edellisvuoteen verrattuna. Toisen neljänneksen aikana PS4- ja PS5-pelejä myytiin yhteensä 67,6 miljoonaa kappaletta, kun viime vuoden vastaava luku oli 62,5 miljoonaa kappaletta. PlayStation Network -palveluiden kuukausittaisten aktiivisten käyttäjien määrä taas oli kasvanut 102 miljoonasta käyttäjästä 107 miljoonaan käyttäjään.

Lähde: Sony