Sunnuntaina päättyneessä Awesome Games Done Quick 2025 -tapahtumassa nähtiin yli 130 pelin läpäisyt speedrun-pikapelauksina, joiden avulla kerättiin yli 2,5 miljoonaa dollaria hyväntekeväisyytenä syövän torjuntaan.
Pikapelejä seuranneet katsojat pystyivät antamaan lahjoituksia 5.-12. tammikuuta järjestetyn tapahtuman aikana Prevent Cancer Foundation -järjestölle. Tapahtuman kokonaistuotot hyväntekeväisyyteen olivat hienot 2 556 305 dollaria.
Maraton alkoi sunnuntaina 5. tammikuuta alkuperäisen Pikmin-pelin speedrunilla Switch-konsolilla, jonka pikapeluu saatiin päätökseen noin tunnissa.
Viikon aikana nähtiin yli 130 pelin speedrunit, joihin kuuluivat esimerkiksi Horizon Forbidden West, Astro Bot, Portal 2, Silent Hill 2 ja The Legend of Zelda: Breath of the Wild.
Maraton huipentui päätöspäivänä nelinpelikisaan SNES-klassikko Super Metroidissa, jonka haastetta nostettiin satunnaiskenttiä hyödyntämällä.
Tapahtuma sisälsi tuttuun tapaan myös epätavallisia haasteita. Esimerkiksi yksi pelaajista pelasi Crazy Taxi -peliä livebändin säestämänä.
Tallenteita pelisuorituksista voi ihailla Awesome Games Done Quickin YouTube-kanavalta.
Lähde: Video Games Chronicle
Lue myös: Odotettu Skate kutsuu skeittaajia: Näin pääset mukaan pelitestaukseen