Etsi
Ubisoftin mukaan työntekijöiden järjestäytymisellä ei ollut vaikutuksia sulkemispäätökseen.
EA paljasti suunnitelmiaan The Sims -pelisarjan tulevaisuuden varalle.
Fortnitessa käynnistyi South Park -kausi.
Peli muuttuu kokonaisvaltaisesti.
Mario pallottelee taas helmikuussa.
Squaren rahankäyttö oli Nobuo Uematsun mukaan 1990-luvun lopulla varsin huoletonta.
Rockstarin entisen teknisen johtajan mukaan GTA 6:n jälkeen on vuorossa vähintään kahdeksan vuoden tauko ennen studion seuraavan pelin ilmestymistä.
Tulevaa mallistoa esitellään PlayStationin uudella videolla.
Ajelulle voi lähteä esimerkiksi Astro Botin piristäessä matkantekoa.
Tuore Fallout-tv-sarjan toinen kausi on saanut pelaajat palaamaan runsain joukoin vanhojen pelikokemusten pariin.
Falloutin kolmannen tuotantokauden kuvaustyöt odottavat jo nurkan takana.
Agenttina toimimisen vaatimukset ovat selvillä.
Pelialan legendaarisiin tekijöihin lukeutunut David Rosen on poissa.